Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Traumatisoitumisen vaikutukset kehossa, mielessä ja sosiaalisessa elämässä

Kuva
 Moikka! 😊 Ajattelin kirjoitella uuden blogipostauksen liittyen traumatisoitumiseen. Ja viimeistään tässä vaiheessa se vain täytyy itsellekin myöntää, että olen traumatisoitunut. Vaikka vaikeaa se on sanoa ääneen... Monta vuotta on mennyt, että olen pystynyt sen itsessäni hyväksymään. Nyt osaan sen ehkä jo pikkuhiljaa lukea osaksi itseäni. Olen puhunut tässä blogissa jo syömishäiriöstä ja masennuksesta, mutta traumaperäisen stressihäiriön eli PTSD:n käsittely on jäänyt vähemmälle. Ajattelin, että teidän olisi tässä vaiheessa hyvä kuulla myös siitä.  PTSD tulee sanoista Posttraumatic Stress Disorder, joka suomennetaan traumaperäiseksi tai posttraumaattiseksi stressihäiriöksi. Elokuvamaailmassa se on mielletty erityisesti sodassa olleiden sotilaiden oireyhtymäksi, joka kehittyy sotatraumoista aiheuttaen niiden tunkeutumista väkisin mieleen, painajaisia tai eri aistiärsykkeiden aiheuttamia takaumia sodasta.  Myös lievemmät  tapahtumat voivat kuitenkin aiheuttaa traumaperäisen stressihäir

Musiikki toipumisen tukena

Kuva
 Heii pitkästä aikaa!  Pahoittelut pitkästä postaustauosta. Elämääni on kuulunut viime aikoina kaikenlaista, minkä takia aikaa kirjoittamiselle ei ole oikein tahtonut löytyä. Mutta unohtanut en ole tätä blogia suinkaan! Pääpiirteittäin minulla on mennyt oikein hyvin. Terapia on edennyt ja olen huomannut siitä jo olevan apuakin, sillä ahdistuneisuuteni on vähentynyt. Ja syömishäiriöpoliklinikalla käyntejä alamme pikkuhiljaa lopettelemaan,  sillä siellä käynnille minulla ei ole enää akuuttia tarvetta. En olisi uskonut, että tämäkin päivä koittaa niin nopeasti!  Siinäpä lyhyesti kuulumisiani ja sitten postauksen pariin: Tänään olen päättänyt kertoa teille musiikista ja sen asemasta omassa toipumisprosessissani. Musiikki on ollut minulle aina tärkeä osa elämää ja psyykkisistä ongelmista toipuessani sen tärkeys on edelleen korostunut. Musiikista saa sellaista sanoin kuvailematonta tukea, jota ei voi saada keneltäkään ihmiseltä. Musiikki toimii tukena vaikeimmissa hetkissä, mutta myös iloisi