Traumatisoitumisen vaikutukset kehossa, mielessä ja sosiaalisessa elämässä

 Moikka! 😊

Ajattelin kirjoitella uuden blogipostauksen liittyen traumatisoitumiseen. Ja viimeistään tässä vaiheessa se vain täytyy itsellekin myöntää, että olen traumatisoitunut. Vaikka vaikeaa se on sanoa ääneen... Monta vuotta on mennyt, että olen pystynyt sen itsessäni hyväksymään. Nyt osaan sen ehkä jo pikkuhiljaa lukea osaksi itseäni. Olen puhunut tässä blogissa jo syömishäiriöstä ja masennuksesta, mutta traumaperäisen stressihäiriön eli PTSD:n käsittely on jäänyt vähemmälle. Ajattelin, että teidän olisi tässä vaiheessa hyvä kuulla myös siitä. 

PTSD tulee sanoista Posttraumatic Stress Disorder, joka suomennetaan traumaperäiseksi tai posttraumaattiseksi stressihäiriöksi. Elokuvamaailmassa se on mielletty erityisesti sodassa olleiden sotilaiden oireyhtymäksi, joka kehittyy sotatraumoista aiheuttaen niiden tunkeutumista väkisin mieleen, painajaisia tai eri aistiärsykkeiden aiheuttamia takaumia sodasta.  Myös lievemmät  tapahtumat voivat kuitenkin aiheuttaa traumaperäisen stressihäiriön, joka on itseasiassa aika yleinen traumatisoitumisen seuraus. Tällä postauksella haluan ennen kaikkea normalisoida traumaperäisen stressihäiriön diagnoosia ja kertoa, kuinka se näyttäytyy "tavallisen ihmisen" elämässä ilman elokuvamaailman luomia kärjistyneitä esimerkkejä.  

Traumaperäinen stressihäiriö kehittyy siis henkilön jouduttua kohtaamaan tapahtuman, johon liittyy kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka, taikka oman tai toisen fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen aiheuttaen henkilössä voimakasta pelkoa, kauhua, avuttomuutta sekä autonomisen hermoston oireita. Myös yksittäinen traumaattinen tapahtuma voi siis aiheuttaa traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen. Tällaisia tapahtumia voivat olla esimerkiksi vakava auto-onnettomuus, ryöstö, raiskaus tai joutuminen väkivallan kohteeksi. Traumaperäisen stressihäiriön kehittyminen ei aina edellytä omaa kokemusta henkeä uhkaavasta tapahtumasta, vaan sen voi aiheuttaa myös toiseen ihmiseen kohdistuvan traumaattisen kokemuksen näkeminen tai kuuleminen.  Tässä postauksessa en aio sen tarkemmin esitellä PTSD:n diagnostisia kriteerejä, vaan kerron oireista vain omien kokemuksieni kautta. Haluan muistuttaa, että traumaperäisen stressihäiriön oireet voivat näyttäytyä eri henkilöillä erilailla, ja nämä ovat vain minun kokemuksiani. 

Traumatisoituminen 

Tavallisesti ihmisen kokemukset tallentuvat mieleen käsitteellisenä tarinana, joka voidaan tarvittaessa palauttaa mieleen ja sitä voidaan muokata ja täydentää. Henkeä uhkaava traumaattinen tapahtuma on ihmisen mielelle raskas kokemus. Mielemme suojeleekin meitä niin, että kokemus ei välttämättä ole tahdonalaisesti palautettavissa mieleen yhtenäisenä tapahtumaketjuna, tai siitä ei pystytä kertomaan yhtenäistä tarinaa. Sen sijaan traumaattinen kokemus voi tunkeutua ihmisen mieleen  erilaisina tunteina, aistimuksina ja tuntemuksina, kuten mielikuvina, ääninä, hajuina, makuaistimuksina, ajatuksina tai fyysisinä tuntemuksina, jotka aiheuttavat esiin tullessaan erilaisia oireita traumatisoituneen arkielämässä. Se saattaa tuntua siltä, niin kuin traumakokemusta eläisi ikään kuin uudestaan. Traumatisoituminen vaikuttaa ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti. Seuraavaksi käynkin läpi traumatisoitumisen vaikutuksia kehotasolla, mielessä ja sosiaalisessa elämässä. 

Kuvissa on jaoteltu hyvin traumatisoitumisen oireita ja vaikutuksia elämään

Trauman vaikutukset kehotasolla

Ihmisen keho muistaa sen, miten sitä on kohdeltu, vaikka mieli ei sitä muistaisi. Traumatisoituneen ihmisen keho jää ikään kuin valmiustilaan: Keho reagoi niin kuin uhkaava tilanne olisi edelleen läsnä, vaikka  todellinen vaara olisikin jo ohi. Keho ei kuitenkaan luota siihen, vaan suojelee ihmistä kaikin mahdollisin keinoin. Triggerit eli traumasta muistuttavat tekijät voivat laukaista traumaoireet pintaan, joka näkyy kehotasolla  vireystilojen vaihteluna ylivireydestä alivireyteen. Autonomisen hermoston eli sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toiminta saavat aikaan nämä vireystilojen vaihtelut. 

Kuva esittää yksinkertaisimmillaan vireystilojen eri muotoja ja niiden vaihtelua

Optimaalinen vireystila

Vireystila tarkoittaa ihmisen virkeyden astetta, joka vaihtelee luonnollisesti eri vuorokauden aikoina. Normaalisti ihmisen vireystila pysyy siedettävissä rajoissa, ja sitä kutsutaan optimaaliseksi vireystilaksi. Tällöin ihmisen tunteet, kokemukset ja tuntemukset ovat siedettäviä ja suhteellisen miellyttäviä ja olo tuntuu turvalliselta, tasaiselta ja hallitulta. Optimaalisessa vireystilassa ihmisen tietoisuus pysyy tässä hetkessä, itsesäätely onnistuu ja eri reaktiot sopivat tilanteeseen. Myös kanssakäyminen muiden kanssa onnistuu. Optimaalisella alueella ihmisen vireystila voi luonnollisesti vaihdella: Esimerkiksi urheilutapahtumaan osallistuessa tarvitaan vireyttä ja valppautta, jolloin vireystila hieman kohoaa. Ihmisen rauhoittuessa nukkumaan vireystila taas luonnollisesti laskee alhaisemmaksi. Optimaalisella alueella vireystila voi siis luonnollisesti vaihdella, kunhan se pysyy normaaleissa mittasuhteissa. 

Itse tunnistan olevani optimaalisessa vireystilassa silloin, kun sydämeni syke ja hengitys ovat tasaisia, enkä ole hätääntynyt tai toivoton. Tällöin kykenen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteistyöhön muiden kanssa.  Tunnistan tunteeni ja ajatukseni ja pystyn erittelemään niitä. Ajatukseni tuntuvat selkeiltä ja järkeviltä, tilanteeseen sopivilta. Olen rauhallinen ja tasapainoinen, oma itseni.  Tällöin minua ei ahdista eikä masenna: En tunne puristusta rintakehällä tai palantunnetta kurkussa. Mieli on virkeä ja optimistinen ja pystyn keskittymään asioihin. Alla olevassa kuvassa on esitetty tarkemmin, miten optimaalinen vireystila näyttäytyy minulla. 

Optimaalista vireystilaa kutsutaan  myös sietoikkunaksi

Ylivireystila 

Kun vireystila kohoaa liikaa, puhutaan ylivireystilasta. Tällöin ihmisen sympaattinen hermosto aktivoituu ja käynnistyy niin sanottu "taistele tai pakene"-reaktio. Silloin keho on hätätilassa: Hengitys on kiihtynyt, sydän sykkii nopeasti ja pupillit laajenevat. Ylivireystilassa ihminen kokee fyysisiä jännitysoireita, kuten jännittyneisyyttä, kiihtymystä, vapinaa ja levottomuutta. Tällöin voi esiintyä myös ärtyneisyyttä, impulsiivisuutta, keskittymisvaikeuksia, varuillaan oloa ja liiallista herkkyyttä sille, mitä ympärillä tapahtuu. 

Ylivireystilassa oleminen tuntuu kaaottiselta: Silloin tunnen oloni usein pelokkaaksi ja hätääntyneeksi. Tunnen sydämeni hakkaavan lujaa ja hengitykseni on pinnallista. Tällöin en pysty oikein keskittymään mihinkään, vaan ajatukseni ja tunteeni rientävät nopeasti mielessäni. Myös puheeni saattaa olla nopeatempoista. Ylivireystilassa minua ahdistaa ja olen levoton. Olen valmiina pakenemaan ja juoksemaan karkuun. Pakko päästä pois, vaaratilanne! Vaikka oikeasti mitään vaaraa ei ole. Joskus ylivireystilassa mielialani voi olla myös poikkeuksellisen hyvä ja kiihtynyt ja kaikki tuntuvat olevan epätodellisen hyvin: Silloin käyn kuitenkin vain ylikierroksilla, minkä ylivireystila aiheuttaa. Alla oleva kuva esittää omia oireitani ylivireystilassa. 

Alivireystila

Kun traumatisoituneen vireystila laskee liian alas, puhutaan taas alivireystilasta. Tällöin autonomisen hermoston parasympaattinen osa aktivoituu ja ihminen joko jähmettyy täysin paikoilleen tai alistuu täydellisesti. Parasympaattisen hermoston aktivoituessa hengitys ja sydämen syke hidastuvat, sekä pupillit pienenevät. Alivireystilassa aistimukset ovat vähäisiä, energiataso on matala, liikkeet ovat vähäisiä tai ihminen on täysin liikkumaton. Tällöin ihminen ei reagoi ympäristön tapahtumiin, vaan on passiivinen ja puolustuskyvytön

Kun olen alivireystilassa, silloin kaikki hidastuu: Kuin katsoisi hidastettua elokuvaa. Tunnistan alivireystilan siitä, että ajatukseni alkavat tulemaan päähäni hyvin hitaasti ja liikkeeni ovat hitaita. En oikein pysty reagoimaan mihinkään, enkä tunne oikeastaan mitään. On irrallinen, epätodellinen ja turta olo. On vaikea puhua tai puheeni saattaa olla hidasta. Saatan olla epätoivoinen ja näköalaton. Tällöin tuntuu siltä, että millään ei ole enää mitään väliä. Alivireystilassa minua usein väsyttää paljon ja silloin haluaisin vain maata sängyssä. Olo tuntuu tiivistettynä hyvin masentuneelta ja hidastuneelta. Seuraava kuvassa on korostettu omia alivireystilan oireitani. 

Milloin sitten aktivoituu ylivireystila ja milloin alivireystila? Yleensä jokin traumaattisesta tapahtumasta muistuttava ärsyke käynnistää ensin sympaattisen hermoston "taistele tai pakene"-reaktion eli ylivireystilan. Jos uhka ei poistu ylivireystilasta huolimatta, silloin vireystila laskee alivireystilaan ja autonomisen hermoston parasympaattinen osa aktivoituu. Kun taisteleminen tai pakeneminen ei ole mahdollista tai ei onnistu, niin ihminen ikään kuin "tekeytyy kuolleeksi" vaaran uhatessa, eli tapahtuu jähmettyminen tai totaalinen alistuminen. Tämä onkin aivan luontaista toimintaa ja näin esimerkiksi eläimet toimivat luonnossa. 

Trauman vaikutukset mielessä

Kehollisten oireiden lisäksi traumatisoituminen vaikuttaa myös ihmisen mieleen. Trauman vaikutuksia ihmisen mieleen voi olla monenlaisia, ja kuvaankin tarkemmin vain niitä oireita, joita minulla on ollut. Mielemme toiminta traumatisoituessa voi vaikuttaa kummalliselta, mutta todellisuudessa ihmisen mieli on viisas järjestelmä ja traumaattisen tapahtuman yhteydessä se toimii luovasti estäen itseään rikkoutumiselta. 

Rakenteellinen dissosiaatio

Rakenteellinen dissosiaatio on luova psyyken selviytymiskeino, jossa traumatisoitumisen seurauksena persoonallisuus lohkoutuu eri osiin. Näitä eri osia ovat näennäisen normaali persoonan osa (ANP), joka on sulkenut traumakokemukset pois tietoisuudestaan, sekä emotionaalinen persoonan osa (EP), joka kantaa mukanaan traumamuistoja. Näennäisen normaali persoonan osa jatkaa elämäänsä  traumatapahtuman jälkeen elämän eri osa-alueilla normaalin näköisesti, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se sisältää lajin säilymiseen liittyvät persoonallisuuden rakenteet, kuten huolenpidon, leikin ja ympäristön tutkimisen. Näennäisen normaali persoonan osa on yleensä täysin toimintakykyinen ja jopa menestyvä työelämässä tai opiskeluissa. Sen avulla traumatisoitunut henkilö voikin jatkaa elämäänsä eteenpäin normaalisti raskaista kokemuksista huolimatta.

Emotionaaliseen persoonan osaan on tallentuneena traumakokemuksen osia eri muotoineen. Emotionaaliseen persoonan osa sisältää persoonan rakenteet, jotka liittyvät yksilön eloonjäämiseen ja puolustautumiseen, kuten taistelu, pako, jähmettyminen tai täydellinen alistuminen. Nämä ovat niin sanottuja puolustautumiskeinoja (ts. ylivireys- ja alivireystilan oireita), joita psyyke käyttää hyväkseen emotionaalisessa persoonan osassa. Persoonan EP-osa tulee esiin erilaisina oireina, kun jokin traumasta muistuttava tekijä aktivoi traumakokemuksen mieleen. Traumakokemus ei ole useinkaan tahdonalaisesti palautettavissa mieleen, vaan se siis tunkeutuu EP-osan tietoisuuteen ylivireys-  tai alivireystilaan kuuluvina puolustautumiskeinoina, mutta myös erilaisina dissosiaatio-oireina. Mitä vakavampaa ja pitkäkestoisempaa traumatisoituminen on, sitä useampia erillisiä EP-osia on ja eri osat voivat olla keskenään eri ikäisiä. Jokainen EP-osa voi kantaa mukanaan omaa traumakokemuksen osaansa, kuten traumaan liittyviä erilaisia tunteita.  

Persoonan ANP-osa on kuvan mukaisesti positiivinen (kasvot) ja EP-osa hyvin
negatiivinen (tausta)

Persoonallisuus voi olla jakautunut myös useampaan eri osaan

Rakenteellinen dissosiaatioteoria kuulosti minusta aluksi niin omituiselta, että en uskonut itselläni sellaista lainkaan olevan. Siitä huolimatta olen nuoruudestani asti kokenut, että persoonani ei olisi täysin yhtenäinen. Terapiassa työskennellessämme olemmekin löytäneet persoonastani eri osia: Minulla on hyvinkin toimintakykyinen suorittajaminä, eli persoonan ANP-osa, joka on suoriutunut hyvin opiskeluissa ja työelämässä. Se on iloinen ja kunnianhimoinen. Lisäksi olemme löytäneet minusta kaksi erilaista EP-osaa: Toinen on noin 4-vuotias lapsi ja toinen 12-vuotias nuori. Ne kantavat mukanaan kumpikin omia traumakokemuksiaan ja ovat välillä näkyvillä arjessani esimerkiksi erilaisina dissosiaatio-oireina ja alivireystilan oireina. Kun jompi kumpi persoonani emotionaalisesta osasta tulee esiin, silloin olo tuntuu hyvin vieraalta ja epätodelliselta. Kuin ei olisi omassa kehossaan. Saatan taantua lapsen tasolle tai vaipua syvään synkkyyteen.  En sen tarkemmin kokemuksiani näistä eri osista avaa, sillä emme ole niitä vielä terapiassa kunnolla käsitelleet. 

Tämä kuva esittää hyvin kokemustani siitä, kuinka näennäisen normaali persoonan osani olisi vain naamari kaiken muun päällä

Trauman vaikutukset sosiaalisessa elämässä

Traumatisoituminen voi kaventaa myös henkilön sosiaalista elämää ja yhteisöllisyyttä, vaikka sitä ei heti osaisi arvata. Traumatisoituminen vaikuttaa kuitenkin kokonaisvaltaisesti kaikkiin elämän osa-alueisiin, myös sosiaaliseen kanssakäymiseen. Trauma vaikuttaa ihmisen sosiaaliseen elämään välttämiskäyttäytymisen kautta, josta kerron seuraavaksi. 

Välttämiskäyttäytyminen

Välttämisoireet tarkoittavat ihmisen pyrkimystä välttää kaikin keinoin ajatuksia, tunteita tai tilanteita jotka voisivat tuoda mieleen muistoja traumasta, koska ne ovat niin raskaita koettaviksi. Tällöin ihminen pyrkii välttämään kaikkia ihmisiä, paikkoja, keskusteluita tai toimintoja, jotka liittyvät millään tasolla koettuun traumaan. Välttämiskäyttäytyminen voi näkyä myös ihmisen liiallisena keskittymisenä  muihin asioihin, kuten pakonomaiseen siivoamiseen, työntekoon tai liikuntaan. Välttämiskäyttäytymisen seurauksena ihminen voi eristäytyä sosiaalisesti, kun ei uskalla liikkua mihinkään, ettei vain mikään muistuttaisi koetusta traumasta. Pakonomaiset toiminnot voivat myös viedä paljon traumatisoituneen aikaa, minkä takia aikaa sosiaaliselle kanssakäymiselle ei välttämättä jää. Traumatisoituminen voi aiheuttaa haluttomuutta jakaa omia kokemuksia tai tuntemuksia muiden ihmisten kanssa. Muihin ihmisiin ei enää luoteta niin paljon kuin ennen, ja ihminen sulkeutuu kuoreensa.

Itselläni välttämiskäyttäytyminen näkyy niin, että yritän vältellä traumasta muistuttavia paikkoja, ihmisiä ja tilanteita. Yritän myös paeta traumatisoitumisen aiheuttamia tuntemuksia ja ajatuksia siivoamalla ja opiskelemalla pakonomaisesti. Minusta tuntuu, että sairastumiseni syömishäiriöön liittyy myös välttämiskäyttäytymiseen: Olen kiinnittänyt kaiken huomioni ruokaan ja syömiseen, jotta minun ei tarvitsisi tuntea tai ajatella trauman aiheuttamia tunteita tai pakonomaisia mielikuvia. Sairastuessani syömishäiriöön myös eristäydyin täysin sosiaalisesta ympäristöstä kotiini neljän seinän sisälle, enkä nähnyt ketään ihmisiä moniin kuukausiin. 

Traumatisoituneella voi olla sellainen tunne, että hän eläisi yksin häkissä, kun elämä muuttuu niin rajoittuneeksi välttämiskäyttäytymisen takia

Traumatisoituminen vaikuttaa siis kokonaisvaltaisesti ihmisen elämään sen eri osa-alueilla. Jokaisen traumatisoituneen tarina on yksilöllinen. Traumat aiheuttavat vakavia seurauksia ihmisen elämään, mutta traumoista ja traumaperäisestä stressihäiriöstä on onneksi mahdollista toipua psykoterapian avulla. Toivotan kaikille tähän tekstiin mahdollisesti samaistuneille paljon voimia ja jaksamista traumoista toipumisen matkalla. 💖 Seuraava postaus olisi sitten toivottu päiväkirjapostaus, joten pysykää kuulolla!