Reissaamista, dissosiaatiota, pakkohoitoa, joulun viettoa, ristiriitaisuutta (osastopostaus #4)

Hei taas!

Vielä kerkesin kirjoittaa postauksen joulukuun puolella, kun yritän aina kuukausittain kirjoittaa. 😄

Kuten otsikosta näkee, vähän huonommin on viimeaikoina mennyt ja on ollut paljon kaikenlaista. Oman jaksamisen äärirajoilla olen mennyt pitkään (taas). En oikein tunnista kuormittumisen merkkejä tarpeeksi ajoissa, minkä seurauksena vointini herkästi romahtaa. No, töissä olen ottanut lyhyempää työaikaa, jospa se parantaisi jaksamista, edes hitusen. 

Reissu Jyväskylään 

Kaikki alkoi hyvin, kun lähdin Jyväskylään reissuun kummitytön luokse. Se oli ihana reissu ja sujui hyvin, pientä kohtausta lukuunottamatta (mitä se ikinä sitten onkaan). No, takaisintulomatkalla vointini alkoi huononemaan. Sain junassa monta kohtausta, ja niistä ei oikein tiedä mitä ne ovat. Kerron tähän liittyvistä ristiriidoista tämän postauksen lopussa. Matkustaminen oli ehkä minulle liikaa, kun vointini meni sen jälkeen niin huonoksi. Reissun jälkeen olen saanut useita epäselviä kohtauksia. 

Voinnin huonontuminen ja dissosiatiivinen sulkutila 

Lopulta oma vointini meni niin huonoksi, että menetin puhekykyni, mitä minulla on aiemminkin ilmaantunut. Harhailin myös ulkona kylmässä, ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Sain järjestettyä Usvan hoitoon hoitajaperheelle, ja minulle soitettiin ambulanssi. Menin ambulanssilla Vaasan keskussairaalan valvontaosastolle, jossa olen aiemminkin ollut epilepsiakohtausten takia. Tilaani oli hankala arvioida, sillä en pystynyt puhumaan, mutta pystyin kommunikoimaan puhelimeen kirjoittamalla. Sitten sain valvomossa jonkinlaisen kramppikohtauksen, ja tämän jälkeen  menin liikkumattomaksi ja reagoimattomaksi, eikä minuun saanut oikein kontaktia. Tuijottelin vain kattoon muutaman tunnin ajan. Kipuun kuitenkin reagoin, mitä testattiin siellä valvontaosastolla.  Lääkäri totesi tilani dissosiatiiviseksi sulkutilaksi. Koskaan aiemmin dissosiaatio ei ole minulla mennyt noin pahaksi, minkä takia se oli todella pelottavaa, vaikka en siitä tilasta hirveämmin mitään muistakaan. Muistin hämärtyminen onkin tyypillistä erilaisissa dissosiaatio-oloissa. Lopulta minut päätettiin laittaa akuuttipsykiatrian osastolle (taas)... Vaikka olisin oikeasti halunnut neurologian osastolle, jotta mahdollinen epilepsiani tutkittaisiin kunnolla. Mutta neurologi ei pitänyt valvomossa saamaani kohtausta epileptisenä, vaan psyykkisenä toiminnallisena kohtauksena, minkä takia minua ei  neurologian osastolle laitettu. 

Saavuin minulle harvinaisen tutuksi vuosien varrella tulleelle akuuttipsykiatrian osastolle yöllä noin kello 01:00. Jotenkin aina onnistun menemään osastolle yöaikaan! 😂 Osastolle saavuttuani olin edelleen puhumaton, mutta pystyin kuitenkin jo vähän liikkumaan, tosin liikkumiseni oli hidasta. Osastolla minulle määrättiin lääke katatoniseen tilaan, joka tarkoittaa siis juurikin puhumattomuutta, jähmeyttä tai liikkumattomuutta ja reagoimattomuuutta, ikään kuin yhteys ulkomaailmaan olisi katkennut, kuten dissosiaatiossa. Ensiksi minulle yritettiin antaa lääke suun kautta, mutta en sitä halunnut ottaa, sillä ymmärtämisen tilani tuossa tilassa oli niin heikko. Sen takia lääke pistettiin minulle piikillä injektionesteenä, minkä pistäminen  sattui aika paljon. Lääkkeen jälkeen aika nopeasti nukahdin, sillä lääkkeellä oli hyvin rauhoittava ja unettava vaikutus. 

Tahdosta riippumaton hoito ja tarkkailuun ottaminen osastolla 

Seuraavana aamuna heräsin osastolla  tokkuraisena. Pystyin kuitenkin jo liikkumaan paremmin, mutta en kuitenkaan puhumaan. Minulle kerrottiin, että minut oli laitettu tahdosta riippumattomaan hoitoon eli pakkohoitoon ja tarkkailuun neljän päivän  ajaksi.  Tämä uutinen oli minulle järkyttävä, mutta jotenkin se täytyi vain hyväksyä. Perusteluna pakkohoidolle oli se, että katatoniaan tarkoitettu lääke oli pistetty minulle piikillä, eli tahdostani riippumatta. Siellä  sitä sitten oltiin puhumattomana pakkohoidossa psykiatrian osastolla, joten voin sanoa ettei kovin vahvasti mennyt. 

Muutamien päivien aikana puhekykyni hiljalleen parantui: Pystyin aluksi kuiskaileman, ja sitten vähän myöhemmin puhumaan, mistä hoitajat olivat iloisia. Tapasin lääkäriä heti seuraavana päivänä ja hän kertoi minulle aiemmin mainitsemastani katatonisesesta tilasta, ja tarkkailuun ottamisesta. Syöminen sujui ongelmitta osastolla, onneksi. Sillä syömisen kanssa en olisi jaksanut kaiken muun lisäksi taistella. Muutenkin syömishäiriöni on viime aikoina jäänyt aika hyvin taka-alalle, mistä olen onnellinen. Päivät osastolla olivat aika sumun peitossa. Kävin syömässä, nukuin, tein joulukortteja ja katselin videoita. Näin  päivät osastolla kuluivat. Sitten joulu alkoi pikkuhiljaa lähestyä, ja lääkärikäynnillä sovittiin, että menisin jouluna kolmen päivän lomille kotiin, mikä oli kiva juttu, koska halusin niin kovasti viettää joulun kotona, enkä tylsästi osastolla.  

Joulun vietto kotona Usvan kanssa 

Sain jouluksi Usvan kotiin, joten pystyin viettämään yhdessä sen kanssa joulua. "Joululomani" lähti oikein hyvin käyntiin: Kuuntelin joululauluja ja valmistelin joulua. Minulla oli kuitenkin vain yksi päivä aikaa järjestää  koko joulu, sillä pääsin osastolta lomille 23.12. ja seuraava päivä oli jo jouluaatto. Hieman kiire siis tuli loppujen joululahjojen ostamisen ja paketoimisen, joulukuusen koristelun ja jouluruokien valmistelun kanssa. Jouluaattoni meni valitettavasti vähän pieleen, sillä en päässytkään käymään illalla Usvan hoitajaperheen luona, koska busseja ei tietenkään kulkenut jouluaattona... No, sitten tulin kotiin, laitoin joululaulut soimaan ja annoin Usvalle joululahjat. Se tykkäsi niistä kovasti. Sitten päätin alkaa koristelemaan joulukuusta, sillä sitä en ollut vielä kerennyt koristella. Niin kiire minulla oli ollut muiden jouluvalmistelujen kanssa. Kuusta koristellessa huomasin sitten pieniä kohtauksen merkkejä: Näkökentän heilumista, tuijottelua ja pysähtyneisyyttä, sekä liikkumisen ja ajattelun hidastumista. Nämä kertoivat varmaankin siitä, että liian kova tahti oli minulla ollut joulujärjestelyjen kanssa. No, en jaksanut välittää oireista, ja menin vain nukkumaan, sillä olin todella väsynyt. Heti seuraavana aamuna oloni oli jähmeä: Menin taas puhumattomaksi ja liikkuminen oli vaikeaa. Tämän takia ajattelin jo osastolle takaisin lähtemistä, ja aloinkin jo pakkailla tavaroitani kasaan. No, sitten oloni vähän keveni, joten en vielä mennykkään takaisin osastolle. Muutenkin lomani sieltä loppui seuraavana päivänä. Iltalenkin aikana oloni huononi uudestaan, jolloin puheeni ja liikkumiseni muuttui oudoksi, ja oli vaikea löytää kotiin. Puheeni oli siis palautunut takaisin, mutta se oli kummallista: Monotonista ja kirjakielistä. Selvisin lopulta kotiin ja oloni sitten helpotti iltaa kohden. 

Uloskirjaaminen osastolta 

Seuraavana päivänä järjestelin osastolle takaisin lähtemistä: Pakkasin tavarani taas kasaan, ja järjestin Usvan takaisin hoitoon hoitajaperheelle. Saavuin osastolle sovittuna aikana illalla klo 19. Jotenkin minulla oli illasta lähtien sellainen pelko ja tunne, että minut uloskirjattaisiin osastolta, sillä siitä lääkärini oli ennen lomalle lähtemistäni puhunut. No, onneksi sain kuitenkin nukkua rauhassa yön yli. Seuraavana päivänä pääsin lääkärille aamupäivästä ja pelkoni  toteutui: Minut nimittäin päätettiin uloskirjoittaa pois osastolta, vaikka yritin kertoa ettei kotilomani mennyt kovin hyvin, ja kerroin  siellä esiintyneistä kohtauksista ja siitä, etten omasta mielestä pärjännyt vielä kotona. Siitä huolimatta lääkäri ja osaston henkilökunta oli sitä mieltä, että olin kotikuntoinen. Ei se sitten muu auttanut, kun hyväksyä tämä tosiasia, ja luottaa siihen, että lääkäri osasi tehdä oikeat päätökset ja ratkaisut. Menin pakkaamaan tavaroitani, ja sitten lähdin osastolta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää pärjätä jotenkin kotona, vaikka pelottavalta jo pelkkä ajatus tuntuikin, sillä omasta mielestäni en ollut vielä kotikuntoinen. Mutta eihän osastolle voinut jäädä asumaankaan... Ensimmäinen vuorokausi kotona oli kamala ja pelottava, mutta sitten oloni pikkuhiljaa tasaantui. 

Fiilikset osastojaksosta ja ristiriita neurologian ja psykiatrian välillä

Jotenkin tällä kertaa minulla jäi osastojaksosta vähän huono fiilis... Tuntui nimittäin siltä, että minut vain hirveällä kiireellä haluttiin kirjata ulos osastolta, eikä mielipiteitäni kuultu. Jatkohoitona oli säännöllisen terapian jatkaminen ja lähete Vaasan  psykiatriselle poliklinikalle lääkärille. Minusta kuitenkin tuntui, että jäin yksin ongelmieni kanssa. Neurologialle ei otettu osastolta mitään yhteyttä, vaan minua kehoitettiin itse olemaan yhteydessä sinne. Muutenkin koin jääväni yksin kahden alan, neurologian ja psykiatrian väliin, jotka molemmat kertoivat kohtauksieni olevan aivan päinvastaisia asioita: Psykiatria piti kohtauksia dissosiatiivisina toiminnallisina kohtauksia, kun taas neurologialla oltiin 100% varmoja siitä, että kyseessä olisi epilepsia. Tämä oli se ristiriita, josta lupasin aiemmin kertoa. Koitapa siinä sitten miettiä mitä uskoisi, kun toinen lääkäri sanoi toista ja toinen toista. Koin olevani väliinputoajan roolissa, josta sosionomikoulussa puhuttiin. Nyt minä olin siinä asemassa, uskomatonta. Tämä ristiriita ja sotku minun pitäisi jotenkin selvittää, mutta en juuri nyt en jaksa ajatella asiaa. Sen ehtii myöhemminkin, ja paremmin se onnistuisi joulun ajan jälkeen. Haluaisin, että minut jossain vaiheessa tutkittaisiin kunnolla, että mistä kohtaukseni oikeasti johtuivat. Neurologialla ainakin olisi mahdollista päästä viikon mittaiseen tutkimukseen, jossa päässä olevat anturit mittaisivat koko ajan aivojen sähköistä toimintaa ja mahdollisia kohtauksia. Jos kohtaukset näkyvät aivokuvissa, kyseessä on siis epilepsia, mutta jos kuvat olisivat puhtaat, kohtaukseni olisivat todennäköisesti toiminnallisia psyykkisiä kohtauksia. Haluaisin saada selvyyden tähän asiaan, sillä en kestä ristiriitoja. 

Siinäpä tällainen postaus tällä kertaa. Toivotaan, että vointini lähtisi paranemaan, saisin kerättyä ja jaksaisin palata taas töihin. En jaksanut tällä kertaa ottaa osastolta kuvia, mutta laitan kuitenkin postauksen loppuun joitakin kuvia arjestani osaston ulkopuolella. 

Kiitos kun luit postauksen, palataan taas seuraavan postauksen merkeissä! 

 
Jouluisia kuvia Usvasta 💓

Minä osastohoidon jälkeen: Väsynyt, mutta kaikesta palautunut ja selviytynyt. Voittajafiilis!💪

Kuva Iltan keikalta Vaasan kirkosta, jossa kävin marraskuussa. 

Junaliput Jyväskylään perjantaina 13.12.

  

Uusi puhelin itselle joululahjaksi. 😊