Sisältäpäin rikkinäinen

Hei ja hyvää alkanutta kesää!  Kesän kolkutellessa ovella olen pohtinut, että mitä omaa mielenterveyttä ja jaksamistani tukevia keinoja minulla oikein on. Niitä on tärkeää pohtia jokaisen, olivat ne sitten mitä tahansa keinoja, että niitä pystyy sitten tarpeen tullen ottamaan nopeasti käyttöön. Ne on sellaisia henkilökohtaisia asioita, joiden avulla voi latautua ja palautua. Niiden avulla selvitään suurista koettelemuksista tai pienemmistä haasteista. Ne voivat olla myös hyviä arjenhallintakeinoja. Tällaiset jaksamista tukevat keinot tuovat voimaa jatkaa eteenpäin milloin missäkin tilanteessa.  Minulla näitä keinoja on aika paljon, ja aika hyvin tiedostankin ne, vaikka aluksi ihmettelinkin, että onko minulla mitään tällaisia keinoja. Mutta löytyi niitä kuitenkin kohtuullisesti! Haluan vielä muistuttaa, että nämä ovat minun henkilökohtaisia mielenterveyttä tukevia keinojani, jotka toimivat minulla, mutta eivät välttämättä kaikilla. Jokaisen täytyy  siis löytää itse itselleen tällaiset m

 Menneen kevään aikana olen pohdiskellut paljon, milloin oikein pääsen eroon syömishäiriöstäni. Uuden koiran tulon myötä syömishäiriöoireet hetkeksi helpottivat, mutta nyt ne ovat tulleet takaisin, kun kasvava pentuni ei tarvitse enää jatkuvaa huomiotani. Usein koen toivottomuutta syömishäiriöstä kokonaan parantumisen suhteen. Tulenko joskus oikeasti pääsemään eroon tästä rasittavasta sairaudesta, vai kulkeeko se aina mukanani? Kovasti toivoisin ensimmäistä mainitsemaani, mutta sen eteen pitää myös tehdä kovasti töitä. Syömishäiriö ei nimittäin häviä itsestään. Ja haluankin muistuttaa, että vaikka fyysisesti olenkin jo parantunut syömishäiriöstä (painoni on normalisoitunut ja kuukautiseni ovat palanneet), niin psyykkinen toipuminen siitä on minulla vielä edessä päin. Tämä tarkoittaa mielen toipumista: Kaikkia niitä pakonomaisia ajatuksia, rajoitteita ja tunteita, joita syömishäiriö aiheuttaa. Psyykkinen toipuminen vie usein kauemmin aikaa, kuin fyysinen toipuminen syömishäiriöstä. Sano

 Hellou!  Jälleen istun yövuorossa ja naputtelen uutta blogipostausta. Elämässäni on tapahtunut viime aikoina suuria muutoksia, kun koirani Aimi jouduttiin lopettamaan. Sitten olin kuukauden yksikseni, mutta minulla oli sinä aikana muutamia hoitokoiria. En enää kestänyt olla yksin, joten hankin itselleni uuden pennun. Siitä alkoikin minun ja Usva Orvokin tarina. Voin laittaa Usvasta kuvan postauksen loppuun, joten kannattaa lukea loppuun asti! 😉 On ollut ihanaa saada päiviin sisältöä uuden koiran myötä ja tylsää ei ainakaan kerkeä tulla, kun hänen kanssaan touhuaa. Enkä kerkeä ajatella koko ajan syömistä. Usvan tulo on työntänyt syömishäiriöni kirjaimellisesti takaa-alalle. Sille pirulaiselle ei ole enää aikaa, onneksi! Uuden koiran hankinta tähän hetkeen oli siis todellakin tervetullut idea. Vaikka yleinen psyykkinen vointini onkin uuden pennun myötä parantunut, ei se suinkaan takaa vielä sitä, että olisin terve. Terapiassa edelleen riittää työstettävää. Siellä olemme puhuneet muun m