Tekstit

Traumatisoitumisen vaikutukset kehossa, mielessä ja sosiaalisessa elämässä

Kuva
 Moikka! 😊 Ajattelin kirjoitella uuden blogipostauksen liittyen traumatisoitumiseen. Ja viimeistään tässä vaiheessa se vain täytyy itsellekin myöntää, että olen traumatisoitunut. Vaikka vaikeaa se on sanoa ääneen... Monta vuotta on mennyt, että olen pystynyt sen itsessäni hyväksymään. Nyt osaan sen ehkä jo pikkuhiljaa lukea osaksi itseäni. Olen puhunut tässä blogissa jo syömishäiriöstä ja masennuksesta, mutta traumaperäisen stressihäiriön eli PTSD:n käsittely on jäänyt vähemmälle. Ajattelin, että teidän olisi tässä vaiheessa hyvä kuulla myös siitä.  PTSD tulee sanoista Posttraumatic Stress Disorder, joka suomennetaan traumaperäiseksi tai posttraumaattiseksi stressihäiriöksi. Elokuvamaailmassa se on mielletty erityisesti sodassa olleiden sotilaiden oireyhtymäksi, joka kehittyy sotatraumoista aiheuttaen niiden tunkeutumista väkisin mieleen, painajaisia tai eri aistiärsykkeiden aiheuttamia takaumia sodasta.  Myös lievemmät  tapahtumat voivat kuitenkin aiheuttaa traumaperäisen stressihäir

Musiikki toipumisen tukena

Kuva
 Heii pitkästä aikaa!  Pahoittelut pitkästä postaustauosta. Elämääni on kuulunut viime aikoina kaikenlaista, minkä takia aikaa kirjoittamiselle ei ole oikein tahtonut löytyä. Mutta unohtanut en ole tätä blogia suinkaan! Pääpiirteittäin minulla on mennyt oikein hyvin. Terapia on edennyt ja olen huomannut siitä jo olevan apuakin, sillä ahdistuneisuuteni on vähentynyt. Ja syömishäiriöpoliklinikalla käyntejä alamme pikkuhiljaa lopettelemaan,  sillä siellä käynnille minulla ei ole enää akuuttia tarvetta. En olisi uskonut, että tämäkin päivä koittaa niin nopeasti!  Siinäpä lyhyesti kuulumisiani ja sitten postauksen pariin: Tänään olen päättänyt kertoa teille musiikista ja sen asemasta omassa toipumisprosessissani. Musiikki on ollut minulle aina tärkeä osa elämää ja psyykkisistä ongelmista toipuessani sen tärkeys on edelleen korostunut. Musiikista saa sellaista sanoin kuvailematonta tukea, jota ei voi saada keneltäkään ihmiseltä. Musiikki toimii tukena vaikeimmissa hetkissä, mutta myös iloisi

Pelko- ja turvaruoat sekä -juomat

Kuva
Moi taas!  Tässä postauksessa kerron turva- ja pelkoruoistani sekä -juomistani. Anoreksiaa sairastaessa potilaalle muodostuu tyypillisesti henkilökohtaiset pelko- ja turvaruoat tai -juomat. Myös minun kohdallani näitä on muodostunut pikkuhiljaa syömishäiriötä sairastaessa. Kyse on ruokien jakamisesta hyviin ja huonoihin ruokiin, tai tutummin itselle turvallisiin ja pelottaviin ruokiin. Nämä ovat kaikilla yksilöllisiä, ja toisen turvaruoka voi olla toiselle se, mitä eniten välttää tai toisinpäin. Tyypillisesti runsasenergiset ruoat ja herkut ovat anoreksiaa sairastavalle pelkoruokia ja terveelliset ruoat turvaruokia. Mutta olen tavannut myös anoreksiasta toipuvia henkilöitä, joille herkut ovat kuuluneet itselle sallittuihin ja turvallisiin ruokiin. Voi olla siis niinkin päin. Seuraavaksi kerron omista turva- ja pelkoruoistani ja -juomistani, jotka ovat olleet minulle tyypillisiä syömishäiriötä sairastaessa ja siitä toipuessa.  Turvaruoat ja -juomat 1. Kaurapuuro Kaurapuuro on ollut minu

Kokemukseni psyykenlääkkeistä

Kuva
Hei!  Tässä blogipostauksessa aion kertoa teille omia kokemuksiani psyykenlääkkeistä niiden hyvine ja huonoine puolineen. Ajattelin, että tällaisesta postauksesta voisi olla hyötyä niille, jotka ehkä miettivät psyykenlääkkeiden käytön aloittamista. Tässä kirjoituksessa en tule mainitsemaan käyttämieni lääkkeiden nimiä, vaan puhun yleisellä tasolla käyttämistäni psyykenlääkkeistä.  Tällä hetkellä olen käyttänyt psyykenlääkkeitä kaksi vuotta, joten kovin pitkällä kokemuksella en voi kokemuksistani puhua, mutta kerron kokemuksistani näiden muutaman vuoden ajalta. Lääkitykseni minulle aloitettiin kesällä 2021, kun jouduin osastohoitoon. Minulla on tällä hetkellä käytössä kolme psyykenlääkettä: kaksi säännöllistä ja yksi tarvittava lääke. Aamulla otettava lääke on mielialaa kohottava ja ahdistusta vähentävä lääke, sekä illalla otettava mielialaa ja unta tukeva lääke. Lisäksi voin ottaa illalla tarvittaessa toisen unta turvaavan lääkkeen, mikäli en saa unta. Seuravaksi kerron käyttämieni psy

Vääristyneet ajatuskuviot

Kuva
 Hellou ja hyvää alkanutta kesää! 🌞😎 Pitkästä aikaa pääsin taas tietokoneen ääreen ja uuden blogipostauksen pariin. Tämän päiväistä aihetta olen kypsytellyt pitkään mielessäni ja vihdoin pääsen siitä kirjoittamaan! Nimittäin vääristyneistä ajatuskuvioista, joita syömishäiriö ja masennus ovat saaneet minulle aikaan. Näiden ajatuskuvioiden kehittymisessä on kestänyt varmasti pitkään, ainakin joitakin vuosia. Kauan aikaa olen luullut ja uskonut, että ajatukseni ovat täyttä totta, mutta viime aikoina olen pikku hiljaa ymmärtänyt, että ne ovatkin vain sairauksieni aiheuttamia ajatusten vääristymiä. Tiedostaessani tämän voin vähitellen opetella muokkaamaan vääristyneitä ajatuskuvioitani todellisemmiksi. Postauksessa kerron ensin syömishäiriön ja sitten masennuksen aiheuttamista vääristyneistä ajatuskuvioista.  Syömishäiriön vääristämät ajatuskuviot  Herkut saavat aikaan vatsamakkaroita  Herkkuja olen pitkään vältellyt ja kieltänyt ne monta kertaa kokonaan ruokavaliostani sen takia, että ol