Syömishäiriön kompastuskivet ja niiden selättäminen

 Hei taas! 

Tällä kertaa ajattelin kirjoitella syömishäiriö-teemaisen postauksen. Kirjoituksen aihe on pyörinyt minulla jo kauan mielessäni, nimittäin kompastuskivet syömishäiriöstä toipuessa. Ne ovat salakavalia ja pinttyvät helposti mieleen totuuksina, tai joita ensin uskoo todeksi. Mutta kun ne tiedostaa, niitä oppii kyseenalaistamaan. Todellisuudessa nämä kompastuskivet ovat syömishäiriön värittämiä ajatuskuvioita. Voidaan puhua myös vääristyneistä ajatuskuvioista. Jos erilaiset ajatusvääristymät kiinnostavat sinua enemmän, kannattaa lukea tämän blogin postaus Vääristyneet ajatuskuviot . Tämä kirjoitus on jatkoa kyseiselle postaukselle. Syömishäiriöön liittyviä ajatusvääristymiä ja kompastuskiviä minulla on mielessäni aika paljon, joita esittelen tarkemmin tässä postauksessa. Aion numeroida kompastuskivet erillisiksi otsikoiksi satunnaiseen järjestykseen ja liitän mukaan myös kuvia. Mukavia lukuhetkiä! 

1. Haluan parantua syömishäiriöstä nostamatta painoani

Tämä ajatusvääristymä on ollut minulla koko syömishäiriön sairastamisen ajan, eli syksystä 2020 saakka. Minulla on ollut vahva pelko painonnousua kohtaan, enkä ole halunnut sen yhtään nousevan. Edelleenkin haluan kyllä parantua syömishäiriöstä, mutta en haluaisi nostaa painoani. Mutta se ei ole mahdollista. Syömishäiriöstä ei voi toipua ilman että paino nousee, jos se on päässyt laskemaan. Se on vain kehon fysiologiaa, että se haluaa takaisin sen, mitä on menettänyt. Voidaan puhua syömishäiriön fyysisestä toipumisesta, jossa sairastuneen elimistö ja ravitsemustila palautuvat ennalleen. Fyysinen toipuminen on tärkeää, sillä ilman kehon parantumista psyykkinenkään toipuminen ei voi alkaa. Ensin pitää olla fyysisesti kunnossa, että keholla ja mielellä on tarpeeksi energiaa ja voimavaroja toipua myös psyykkisesti syömishäiriöstä. Tästä tullaankin siihen, että syömishäiriö on moniulotteinen sairaus, sillä siinä on erikseen fysiologinen ja psyykkinen puoli. Monesti törmätään tilanteeseen, että ihminen on fyysisesti parantunut syömishäiriöstä (eli paino on palautunut ennalleen ja elimistö toimii normaalisti), mutta psyykkinen toipuminen on vielä kesken. Yleensä psyykkinen toipuminen tuleekin paljon jäljessä. Siksi fyysinen toipuminen syömishäiriöstä ei tarkoita, että olisi kokonaan parantunut, sillä edessä on vielä mielen toipuminen, jossa on usein valitettavasti enemmän työtä. Sanotaan, että syömishäiriöstä kokonaan toipuminen ottaa yleensä vähintään kaksinkertaisen ajan siihen nähden, mitä on syömishäiriötä sairastunut. Pitkäjänteistä työtä, mutta tulevaisuutta ajatellen palkitsevaa. 😇

 Ihmisen painon on tarkoitettu pysyvän normaalipainon rajoissa, eikä mielellään yli- taikka alipainossa. Syömishäiriöiden hoidossa sairastuneen paino pyritään saamaan normaalipainon rajoihin, sillä siinä painossa ihmisen keho ja mieli toimivat kaikista parhaiten. Kenenkään ei ole tarkoitettu olemaan ikuisesti ali- taikka ylipainossa. Minä olen jotenkin nuoresta asti "ihannoinut" alipainoa, ja olen saanut suurta mielihyvää siitä, jos painoni on laskenut. En oikein osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Ehkä siitä, että se lisää tietynlaista hallinnan ja kontrollin tunnetta. Mutta alipainoinen tai ylipainoinen ihminen ei ole terve. Kaikista terveimmillään ihminen on normaalipainossa. Tämä minun pitäisi vielä itsellenikin jotenkin iskostaa päähäni. Mutta olen kuitenkin tullut eteenpäin, sillä nykyään pyrin tietoisesti nostamaan painoani, jos se on laskenut, ja painotavoitteeni on liikkunut terveempään suuntaan. 

2. Painonnousu tarkoittaa lihomista 

Tämän kompastuskiven kanssa olen myös kamppaillut koko syömishäiriön sairastamisen ajan. Sen takia olenkin varmaan pelännyt niin paljon painon nousemista, sillä olen pelännyt lihomista, mikä taas kuuluu anoreksian ja usein myös muidenkin syömishäiriöiden taudinkuvaan. Mutta painon nousu ei ole sama asia kuin lihominen! Se, että painosi nousee, ei tee sinusta lihavaa, varsinkin jos olet alipainoinen. Alipainoisilla painon kuuluukin nousta, eikä se ole suinkaan lihomista, vaan painon korjaantumista ja ravitsemustilan parantumista. Koko "lihominenkin" on oikeastaan aika harhaanjohtava termi, ja minusta pitäisi keksiä jokin parempi sana sille, että paino nousee. Mielestäni sanana lihominen on myös epäinhimillinen, sillä se juontuu varmaankin sanasta "lihava", joka kuulostaa minun korvaani haukkumasanalta. Ketään ei mielestäni saisi sanoa lihavaksi. Mieluummin vaikka ylipainoinen, ja "laiha"-sanan tilalla voisi käyttää sanaa "alipainoinen". Nämä olisivat ainakin faktapohjaiset termit, ja ne sisältävät vähemmän ihmisen arvosteluun viittaavaa sävähdystä. Ainakin minun mielestäni. 

Tässä kuvassa olen aika lailla korkeimmissa painoissani syömishäiriöstä  toipumisen aikana. Se ahdistaa, mutta tiedän painonnousun olevan kuitenkin avain toipumiseen

3. Yövuoroissa ei tarvitse syödä

Sosiaalialan ihmisenä teen paljon vuorotyötä, myös yövuoroja. Yövuoroissa syöminen oli minulle aluksi suuri haaste, sillä en osannut järkevästi ajatella, miten minun pitäisi niissä syödä. Järkeilin, ettei yövuoroissa tarvitse syödä ollenkaan, koska muutenkaan öisin ihminen ei syö, kun nukutan, eikä ihminen tarvitse ruokaa nukkuessaan. Ensimmäiset yövuorot yritin aikoinaan selvitä siis kokonaan syömättä, mutta eihän siitä mitään tullut. Energiatasot olivat matalat, enkä jaksanut mitään. Ja sitten kotiin päästyäni ahmin, kun en ollut kymmeneen tuntiin syönyt mitään. Tämän tutun kuvion toistuessa ja toistuessa lopulta ymmärsin, ettei tilanne voi jatkua näin. Pakko minun olisi yövuoroissa alkaa jotakin syömään. Tuossa vaiheessa ymmärsin, että ihminen tarvitsee ruokaa aina valveilla ollessaan, oli kyseessä sitten päivä tai yö. Ja jos jostain syystä valvoo öisin, niin myös silloin tarvitsee ruokaa. Mutta nukkuessaan ihminen ei tietenkään ruokaa tarvitse. 

Pikkuhiljaa aloin sitten rakentaa yövuorojen syömistäni järkevämmälle mallille. Aluksi tein yövuoroon mukaan vain ison pullollisen smoothieta, sillä halusin mennä kevyellä linjalla. Mutta tämäkään ei ollut hyvä ratkaisu: Edelleenkään en jaksanut yövuoroissa mitään, ja energiaa oli vähän. Seuraavaksi sitten ajattelin, että syön yövuoroissa normaalin iltapalani, jonka söisin nukkumaan mennessäni. Tässä vaiheessa söin sitten siis yövuoroissa kaksi leipää ja jogurtin, sekä lämmintä juomaa. Mutta tänäkään ei ollut vielä riittävää, sillä yövuorojen jälkeen ahmintaa vielä tapahtui. Seuraavaksi yritin sitten muuttaa syömiäni ruokia runsasenergisimmiksi tai täyttävimmiksi, ja lisäsin leivän päälle kananmunaa, jogurtin tilalle ostin rahkan. Tämä auttoi hieman, mutta edelleen oli hirveä nälkä yövuorojen jälkeen. Sitten löysinkin syyn mahdottomalta tuntuvalle nälälleni, nimittäin yövuorossa viimeisen syömiskertani, ja sitten kotiin päästyäni seuraavan syömiseni välissä oli jopa kuusi tuntia, joka oli aivan liian pitkä ateriaväli. Siksi lisäsin vielä tuohon väliin yhden välipalan. Seuraavaksi näytänkin kuvilla, mitä siis yövuoron aikana tällä hetkellä syön. Ja ennen kuin joku ihmettelee, en jotenkin osaa yövuoroissa syödä lämmintä ruokaa, sillä vatsani on herkkä yövuorossa ja minulla tulee maha kipeäksi ja alkaa väsyttämään, jos syön kovin raskaita aterioita. Siksi pyrin syömään yövuoroissa aika kevyesti, mutta kuitenkin riittävästi. 

Yövuoron ruokapäiväkirja (vaihteleva)

Klo 22:00

- kaksi ruisleipää margariinilla, juustolla ja kurkulla 

- kupillinen kahvia

 

Klo 01:30 

- kulhollinen maitorahkaa 

- mandariini 

-kupillinen teetä 

     

Klo 04:30 

- vanilja-proteiinivanukas 

- banaani 

(-vettä)

4.  Minä en tarvitse yhtä paljon ruokaa kuin muut, pärjään vähemmällä

Seuraava kompastuskiveni on se, että ajattelen, että olisin sillä tavalla erityinen ihminen, etten tarvitsisi yhtä paljon ruokaa kuin muut. Aina olen ajatellut olevani pieniruokainen ja tiennyt olevani suhteellisen pienikokoinen (vaikka aina ei tunnu siltä). Mutta jokainen ihminen tarvitsee ruokaa, riippumatta koosta. Tietenkin ikä, paino, pituus ja aktiivisuustaso vaikuttavat siihen, mikä on oma energiantarve. Mutta lähtökohtaisesti aikuinen ihminen tarvitsee noin 2000 kilokaloria päivässä energiaa, ja liikuntaa harrastavat vielä enemmän. Ja syönkö minä 2000 kalorin edestä päivässä? Vastaus: En. En vain osaa tai uskalla syödä niin paljon. Mutta yritän kuitenkin parhaani ja aktiivisesti lisäilen syömäni ruoan määrää, jotta vielä joku päivä saisin oikeasti riittävästi energiaa päivässä. Hiljaa hyvä tulee... 

Konkreettinen esimerkki tähän on se, että ajattelen ettei lounas kuulu minulle. Koko yksin asumisen ajan olen jättänyt lounaan pois (paitsi koulussa olen sen syönyt). Tällaista pinttynyttä tapaa on sitten hankalaa muuttaa, kun sen mukaan on vuosia toiminut. Tämä luo haasteita aamuvuorojen tekemiselle, joissa lounas on oman jaksamisen ja ruokavälin takia pakko syödä, mutta en minä ole oikein silloinkaan osannut syödä kunnon lounasta. Seurauksena on ollut sitten energiavajeessa kituuttamista koko aamuvuoron ajan, ja illalla kotona tapahtuvaa ahmintaa... Tällä hetkellä en tee ollenkaan aamuvuoroja (väliaikaisesti), sillä ne eivät syömisrytmin sekoittumisen takia sovi minulle. Mutta uskon, että vielä joku päivä sallin itselleni kunnollisen lounaan, tai sitten ylimääräisen välipalan aamuvuoroissa, jotta jaksaisin paremmin töissä ilman kituuttamista liian niukalla energialla. Uskon myös siihen, että tulen aamuvuoroja vielä tulevaisuudessa tekemään. 😇

Syökää ruokaa!

5. En ansaitse herkkuja 

Herkut ovat yksi suurimpia pelkoruokiani. (Ps. Jos pelko-/turvaruoat kiinnostavat enemmän, kurkkaa blogini postaus Pelko- ja turvaruoat sekä -juomat!) Syvemmin ajattelen, etten ansaitse herkkuja. Tämä uskomus juontuu varmasti jostakin syvältä. Ajattelen olevani niin huono ja arvoton ihminen, etten ansaitsisi hyvää. Tuntuu, ettei minulla olisi oikeutta syödä herkkuja. Tällaiset ajatukset tulevat masennuksesta, joka monesti onkin syömishäiriön taustalla. Minun pitäisi oppia ensin arvostamaan itseäni enemmän, jotta pystyisin sallimaan itselleni herkut. Eikä se tapahdu sormia napsauttamalla. Mutta pikkuhiljaa terapian myötä saan varmasti itsetuntoani ja -arvostustani kohotettua! 

Toiseksi en uskalla syödä herkkuja, koska pelkään että ne lihottavat (tai paremmin sanottuna nostavat painoa). Niin kuin edellisessä kohdassa puhuinkin lihomisesta ja painon noususta. Jotenkin herkkujen ympärillä on sellainen stigma, että ne automaattisesti saisivat painon nousemaan. Toisaalta tämä pitää osittain paikkansa, sillä herkut sisältävät yleensä enemmän energiaa. Mutta mikään yksittäinen ruoka-aine, edes herkut, eivät nosta painoa kohtuullisesti syötynä. Tämän olen itsekin oivaltanut vasta hiljattain. Kyse on kokonaisenergiansaannista. Herkut voivat  vaikuttaa painoon, mikäli kokonaisenergiansaanti on muutenkin suurta, tai jos herkkuja syö niin paljon, että energiansaanti sen takia kasvaa huimasti. Mutta todellisuudessa ihminen saa syödä aika paljon ylimääräistä ja usein, että paino pysyvästi nousisi. Hetkellinen painonnousu ei tarkoita heti lihomista, vaan se on usein vain turvotusta. 

Turvotus kuuluu elämään ja syömishäiriöstä toipumiseen!

Herkkujen syöminen on minulle vaikeaa myös siksi, että olen niin usein niitä ahminut, että minulle on jäänyt niistä huonot muistot. En uskalla syödä herkkuja, koska pelkään, että alan ahmimaan niitä. Miksi sitten ahmin herkkuja? Tämä liittyy varmaankin siihen, että kun sisimmässäni kiellän itseltäni herkut, niin sitten minulla tekee niitä enemmän mieli (kielletty viehättää :D), ja jos syön yhden herkun, niin heti ajattelen että peli on menetetty  ja sen seurauksena alan ahmimaan. Mustavalkoajattelua siis. Saatan ahmia myös siksi, että olen ollut energiavajeessa, jolloin keho huutaa energiaa, ja tällöin tekee usein juurikin  mieli syödä paljon runsasenergisiä ruokia, kuten herkkuja, jotta keho saisi nopeasti energiaa. Hyvin moniulotteinen ongelma tämä herkkujen syöminen siis. Ainut ratkaisu minkä keksin, on se, että minun pitäisi käydä jonkun kanssa kahvilassa, ja syödä silloin esimerkiksi jokin leivos kahvin kanssa. Se olisi helpompaa tehdä jonkun toisen läsnäollessa, sillä silloin en voisi alkaa ahmimaan ja toinen myös "vahtisi" sitä, että varmasti myös tilaisin ja söisin leivoksen. Monesti yksin kahvilaan mennessäni olen viime hetkellä aina perunut suunnitelmani, enkä ole sitten ostanut koko herkkua. Ja kotiin en voi ostaa herkkuja, sillä sitten ahmisin niitä. Niin turhauttavaa... Olen tullut siihen tulokseen, etteivät herkut sovi minulle (ainakaan tässä vaiheessa toipumista), sillä ne aiheuttavat minulle vain liikaa ongelmia. Mutta ehkä tuota jonkun kanssa yhdessä kahvilassa käymistä voisi kokeilla. 😊

Tällä hetkellä olen harjoitellut herkkujen syömistä kuivatuilla hedelmillä ja "terveellisemmillä" patukoilla. 😋

6. Aterioiden välillä ei saa syödä mitään 

Tämä kompastuskivi heijastelee sitä suurta suurta struktuuria ja kontrollia, joka minulla on arjessani. Kaiken pitäisi olla hallinnassa ja omissa käsissä. Miten tämä sitten liittyy syömiseen? No siis, syömiseni on hyvin tarkkaa ja ennalta suunniteltua. Se on järjestelmällistä: Syön päivän ateriat tiettyihin, samoihin kellonaikoihin, enkä mitään niiden välillä, sillä se ei ole sallittua. Tai paremmin sanottuna en  uskalla napostella, koska pelkään että jos päästän irti kontrollista, niin alan ahmimaan päämäärättömästi. Tai niin on oikeastaan aika monesti jo käynyt, joten olen todennut, ettei aterioiden välillä syöminen tee minulle tällä hetkellä hyvää. Mieluummin sitten pysyn kontrollissa. 

Se, etten koskaan syö mitään ylimääräistä, on kuitenkin vaikuttanut negatiivisesti painooni. Tämän hetkinen tiukasti kontrolloitu syömiseni on liian vähäistä, minkä takia paino herkästi lähtee laskuun. Tähän ongelmaan mietin pitkään ratkaisua, ja meinasin ajautua umpikujaan, sillä en mitään ratkaisua keksinyt. Minun kuitenkin piti lisätä jotenkin syömistä, sillä olin huomannut, että päivän päätteeksi minulle jää nälkä. Sitten keksin sen, nimittäin illan välipala, jonka pystyin sallimaan, sillä arkisyömisessäni en syö yleensä lounasta. Illan välipalan lisäyksellä pystyin siis ylläpitämään viisi kertaa päivässä syömistä, eikä ateriaväli päivällisen ja iltapalan välillä venähtänyt näin liian pitkäksi. Paljon ajatustyötä se vaati, mutta lopulta pystyin sen hyväksymään, ja nykyään pystyn syömään illan välipalan ongelmitta, vaikka se vähän vielä ahdistaakin. Olen huomannut, että ylimääräisen välipalan syöminen illalla tuo minulle lisää energiaa ja jaksamista, joten olen kokenut sen positiivisena ja olen siksi halunnut pitää siitä kiinni. Painoon ylimääräinen välipala on vaikuttanut niin, että se ei ainakaan laske niin paljoa ja pysyy enemmän samoissa lukemissa.  

Tässä esimerkki illan välipalastani: viili ja päärynä

7. Koko ajan täytyy olla jollakin "kuurilla" 

Tämä on myös sitkeä ongelma! Tuntuu, että koko ajan suunnittelen ja haaveilen uusista erilaisista ruokavaliokuureista. Aina pitäisi syödä "paremmin", terveellisemmin, puhtaammin tai vähemmän. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tällaiset erilaiset kuurit ovat minulla syömishäiriön aiheuttamia, sillä eihän minun edes kuuluisi laihduttaa, sillä en ole ylipainoinen. Jotenkin olen kotiympäristöstä saanut sellaisen mallin, että aina on hyvä olla jokin kuuri menossa. 😁 Äidin puolen suvussa meillä on paljon erilaisia ruokarajoitteita, mistä olenkin aiemmin jo maininnut. Pitäisi vain lopettaa kaikenlaiset kuurit ja ajatukset laihduttamisesta. Syömisessä ei voi koskaan onnistua täydellisesti. Mielestäni muutenkaan onnistumista ei pitäisi mitata syömisellä tai omalla painolla tai kehon ulkonäöllä. Elämässä onnistuminen tulee ihan muista asioista, kuten onnistumisista opinnoissa ja työelämässä. Syöminen ei ole suoritus, jonka onnistumista mitataan. Vaan syöminen on puhtaasti energiantarpeen täyttämistä. Niin kuin auto tarvitsee bensiiniä, niin myös ihminen tarvitsee energiaa, että pystyy elämään. Vapaammin ajateltuna syöminen voi olla osa sosiaalista kanssakäymistä, rentoutumista ja elämästä nauttimista. Sallikaa itsellenne juuri sellaista ruokaa kuin haluatte, ilman turhia rajoituksia. Jokainen ihminen tarvitsee, ja ansaitsee ruokaa. Ruoka kuuluu kaikille! 💗

Hedelmät kuuluvat terveelliseen ruokavalioon... 

'

Mutta niin myös herkuttelu terveeseen ja joustavaan ruokasuhteeseen😇

Mukavaa, kun luit postauksen. Palaillaan seuraavan kirjoituksen parissa! (Ideoita saa ehdottaa.😀)