Kuulumisia ja paljon uusia juttuja

 Moi taas pitkästä aikaa! 

Aikaa on kulunut viimeisestä postauksesta aivan liian kauan, pahoittelut siitä! Elämässäni on nyt alkanut ikään kuin uusi vaihe, sillä koulu alkaa olla vihdoin paketissa opinnäytetyötä myöden ja valmistun sosionomiksi virallisesti ensi kuussa. Tuntuu niin epätodelliselta, että kaikki kouluhommat on nyt tehty. Lisäksi terapia on viimein alkanut. Siellä käynnit ovat sujuneet melko hyvin, vaikka minua onkin jännittänyt. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee... 

Terapiassa käyminen on ollut siis jännittävää, mutta mielenkiintoista. Olemme puhuneet siellä ensimmäisillä kerroilla ajankohtaisista ongelmistani, kuten ahmimisesta, suorittamisesta ja koulun loppumisesta.  Vielä emme ole menneet menneisyyden asioihin, sillä ensin pitää saada nykyinen arki hallintaan. Terapeuttini tuntuu minusta turvalliselta, luotettavalta ja erittäin pätevältä. Hyvä valinta siis! Vaikka minua onkin jännittänyt puhua terapeutille, niin uskon, että se johtuu vain siitä, että kyseessä on uusi ihmissuhde, eikä luottamusta ole vielä kunnolla syntynyt, minkä vuoksi  jännittäminen on ihan normaalia. Lisäksi minua varmasti jännittää terapia itsessään ja siellä käsiteltävät asiat terapeutin sijaan. Terapian alkamisen myötä käyn vielä hetken aikaa myös syömishäiriöpolilla, jotta vointini pysyy tasaisena. Pikkuhiljaa alamme kuitenkin lopettelemaan käyntejäni syömishäiriöpoliklinikalla ja sitten käyn pelkästään terapiassa. 

Terapia alkoikin juuri oikeaan aikaan, kun ajankohtaisesti tuntuu siltä, että koulun loppuminen on minulle iso muutos arjessa. Olen tottunut siihen, että aina on kouluhommia, joita tehdä ja olen voinut ikään kuin "paeta" ongelmiani koulutehtävien pariin ja niissä suoriutumiseen. Aina olen tottunut suorittamaan jotakin. Nyt koulun loppumisen myötä minulle on työn ulkopuolella vapautunut hurjasti ylimääräistä aikaa ja se tuntuu melko ahdistavalta. On sellainen olo, että en tiedä mitä tehdä, enkä osaa vain olla. Koko ajan haluaisin paeta johonkin tekemiseen, ettei minun tarvitsisi kohdata ahdistustani, joka on alkanut uuden elämänvaiheen, terapian alkamisen ja ylimääräisen ajan myötä nostaa päätään pinnan alta. 

Ahdistuksen kanssa eläminen on ollut aika vaikeaa. Terapian alkaminen on lisännyt ahdistuksen lisäksi myös ahmintaa, mutta nyt olen pyrkinyt jättämään sen tietoisesti pois, sillä en halua kehoni tai painoni enää muuttuvan sen takia. Olen huomannut, että ahmiminen on ollut minulle myös eräänlainen ahdistuksenhallintakeino, minkä pois jäätyä ahdistus on myös selvästi lisääntynyt. Mutta siitä huolimatta en aio ahmia. En anna sille enää valtaa, koska siitä ei seuraa mitään hyvää. En tiedä pystynkö lupaamaan, että en ikinä enää ahmisi, mutta nyt yritän lopettaa ahmimisen ainakin toistaiseksi. 

Arkeeni on kuulunut viimeaikoina kaiken kaikkiaan töitä, terapiassa käymistä, valmistumisasioiden ja opinnäytetyön viimeistelyä, Aimin kanssa touhuamista ja ylimääräisen ajan myötä myös uusia (ja vanhoja) harrastuksia. Olen alkanut käymään uimassa ja lisäksi teen kotitreeniä, lenkkeilen ja iltaisin neulon.  Näistä harrastuksista huolimatta tylsyys iskee aika ajoin, enkä tiedä mitä tekisin. No, välillä minun on hyvä opetella olemaan tekemättä mitään sen kummempaa. Mutta mielenkiintoista olisi alkaa käymään myös joissakin konserteissa tai teatterissa, sillä aina olen tykännyt taiteesta. Viikonloppuna kävinkin katsomassa tuttavaperheen lapsen joukkuevoimistelukisoja. Lisää tällaista, kiitos! Kuka tietää, mistä itseni vielä löydän! 😄 

Uuden elämänvaiheen alkamisen kunniaksi kävin myös näöntarkastuksessa ja ostin uudet lasit, joista on kuva alapuolella.

Kiva, jos jaksoit lukea loppuun asti.😊 Postausideoita saa ehdottaa kommenteissa!