Kuka minä olen? - Minun tarinani

Blogin ensimmäisessä postauksessa esittelen itseni ja kerron lyhyesti omasta elämänhistoriastani. Olen siis 22-vuotias vaasalainen nuori nainen. Alun perin olen kuitenkin kotoisin Raahesta, jossa olen asunut syntymästäni asti. Raahessa olen käynyt peruskoulun vuosina 2007-2016 ja lukion vuosina 2016-2019. Syksyllä 2019 muutin Vaasaan, sillä pääsin opiskelemaan sosionomiksi Vaasan ammattikorkeakouluun. Nyt olen asunut Vaasassa kolme vuotta ja valmistun pian sosionomiksi. Aion asua täällä vielä ainakin muutaman vuoden ajan. Työpaikan olen saanut vanhainkodista. 

Haasteeni psyykkisen hyvinvoinnin kanssa alkoivat vuonna 2012, jolloin isäni kuoli. Sen jälkeen minulle alkoi ilmaantua pikkuhiljaa masennusoireita. Yläasteelle siirtyessäni minulla oli vaikeuksia kaverisuhteissa: Tulin useasti petetyksi ja hylätyksi kaverisuhteissani ja olin koulussa melko yksinäinen. Nuoruudesta minulla on myös traumataustaa. Lukion ensimmäinen vuosi lähti hyvin käyntiin. Sain lukiosta uusia kavereita. Lukion toisena vuonna psyykkiset ongelmani nostivat kuitenkin taas päätään: Minulla oli jälleen vaikeuksia kaverisuhteissa ja löysin itseni usein iltaisin murehtimassa asioitani. Näihin aikoihin muutin Raahessa ensimmäiseen omaan asuntooni asumaan. Ongelmani lisääntyivät yksin asuessani: Aloin saada paniikkioireita ja kummallisia erilaisia olotiloja. Menneisyyden asiat myös painoivat mieltäni. Ongelmieni vuoksi hakeuduin koulukuraattorin vastaanotolle. Kuraattorilta ohjauduin eteenpäin Mielenterveyskeskukseen, jossa aloin käydä juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Vuonna 2018 sain oireilleni selityksen, kun minulle diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö. Diagnoosi oli yhtäaikaa helpotus ja järkytys.

Muuttaessani Vaasaan syksyllä 2019 hoitokontaktini siirtyi Vaasan psykiatriselle poliklinikalle, jossa aloin käydä psykologin vastaanotolla. Koin käynneistä kuitenkin olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, joten lopetin poliklinikalla käynnit vuoden jälkeen.  Ajattelin, että pärjään ihan hyvin yksinkin, mutta toisin kävi: Ahdistukseni kasvoi kasvamistaan, minkä seurauksena minulle puhkesi anoreksia syksyllä 2020. Aloin kontrolloida ruokaa ja painoani, sillä koin, että en pysty kontrolloimaan elämässäni mitään muuta. Laihduin muutamassa kuukaudessa yli kymmenen kiloa, mihin koin olevani hyvin tyytyväinen. Keväällä 2021 läheiseni huolestuivat voinnistani, ja he kehottivat minua hakemaan apua. Pitkän harkinnan jälkeen päätin mennä koulun terveydenhoitajalle. Sain pikkuhiljaa itse painoani nostettua, mutta pian lopetin syömisen lähes kokonaan. Syömättömyyden ja rajun painon laskun takia jouduin päivystykseen ja sitä kautta sisätautiosastolle toukokuussa 2021. Sisätautiosastolla vietin noin kuukauden, jonka jälkeen siirryin Turkuun akuuttipsykiatrian osastolle. Vietettyäni pari viikkoa siellä minut siirrettiin Vaasan akuuttipsykiatrian osastolle, jossa olin lopulta kaksi kuukautta. Osastojaksojen aikana minulle diagnosoitiin myös vaikea masennus ja aloitettiin lääkityksiä. Samalla, kun olin Vaasan akuuttipsykiatrian osastolla, aloin käymään syömishäiriöpoliklinikalla juttelemassa. Pääsin lopullisesti kotiin osastolta elokuussa 2021. Tämän jälkeen avohoito syömishäiriöpoliklinikalla vielä jatkui.

Tänä päivänä vointini on suhteellisen tasainen ja syöminen sujuu lähes ongelmitta. En ole tarvinnut osastojaksoja vuoteen. Mielialat heittelevät kuitenkin edelleen jonkin verran ja minulla on paljon ahdistusta. Lisäksi kärsin epämääräisistä epätodellisista olotiloista. Ajoittain tulee myös ahmintaa.  Tällä hetkellä käyn vielä syömishäiriöpoliklinikalla. Tarkoituksenani on aloittaa Kelan tukema psykoterapia maaliskuussa 2023. Arjessa tukenani ovat muutama hyvä ystävä, läheiset ja ehdottomasti oma ihana Aimi-koirani, joka on jo 11-vuotias. Laitan postauksen loppuun kuvan minusta ja Aimista.

Tässä oli lyhykäisyydessään minun tarinani. Ihanaa, jos olet jaksanut lukea tänne asti! Oikein paljon tervetuloa blogiini ja tälle toipumisen tielle yhdessä kanssani!😊💜