Oma kehosuhteeni

 Heippa!

Pitkästä aikaa löysin taas aikaa kirjoittaa. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka on mietityttänyt minua paljon viime aikoina: Nimittäin oma kehosuhteeni. Myös terapiassa olemme sitä jonkin verran päässeet käsittelemään. Eniten omaa kehosuhdettani on värittänyt anoreksia, joten olemme jälleen syömishäiriöaiheisen postauksen parissa. :D

Millainen suhde minulla sitten on omaan kehooni? No, sitä voisi luonnehtia monella adjektiivilla: esimerkiksi huono, vääristynyt, kriittinen, ankara, ristiriitainen. Viime aikoina olen kamppaillut melko paljon huonon kehosuhteeni kanssa ja yrittänyt tulla sen kanssa toimeen. Se on aika raskasta, kun pitää elää sellaisessa kehossa, josta ei pidä, ja joka päivä keho joutuu olemaan itsensä ankaran arvostelun kohteena. Tästä tullaankin siihen, että kehosuhde liittyy aika paljon kehonkuvaan, vaikka ne eivät olekaan samoja asioita. Kehosuhde kertoo siitä, millainen yhteys on kehon ja mielen välillä. Kehonkuva taas on ihmisen oma käsitys siitä, millainen hänen kehonsa on. Usein kehosuhde ja kehonkuva ovat samansuuntaisia eli kehosuhteen ollessa huono myös kehonkuva on huono ja jos taas kehosuhde on hyvä, niin silloin yleensä myös oma kehonkuva on myönteinen. Vaikka syömishäiriöstä toipumisen matkalla välillä huomasinkin kehonkuvani ja kehosuhteeni hieman parantuneen, niin ne ovat sieltä valitettavasti palautuneet taas negatiivisiksi. Pientä takapakkia siis...

Postaus etenee niin, että seuraavaksi avaan tarkemmin omaa kehosuhdettani ja esittelen eri asioita, jotka ovat kehosuhteessani "vialla". Sisällytän tässä postauksessa kehonkuvan kehosuhteen alle niin, että se on osa suurempaa kokonaisuutta. Lopuksi käyn läpi sitä, miten kehosuhdetta voisi saada paremmaksi. Ihmisten kehosuhde on monimuotoinen asia, johon kuuluu eri ihmisillä erilaisia asioita. Haluankin muistuttaa, että postauksessa esittelemäni asiat ovat henkilökohtaisia näkemyksiäni omasta kehosuhteestani, jotka eivät ole samat kaikilla. Myös parannuskeinoista samat keinot eivät toimi kaikille, vaan jokaisen täytyy löytää omat toipumisen avaimet syömishäiriöstä toipumisen matkalla. 

Kehosuhteen kompastuskivet 

Kun olen tarkastellut omaa kehosuhdettani, olen löytänyt sieltä selkeitä tekijöitä, jotka ovat  "pielessä" ja jotka huonon kehosuhteen aiheuttaa. Näitä tekijöitä ovat: 

• Luottamuksen puute 
• Kehon viestien laiminlyönti 
• Pyrkimys hallita kehoa 
• Vääristynyt kehonkuva

Luottamuksen puute

Se mikä on kaiken perusta, on luottamus. Jos luottamusta ei ole, on sellaiselle pohjalle hankala rakentaa mitään muutakaan. Luottamuspula on huonon kehosuhteeni taustalla. Kehoni ei luota minuun, enkä minä luota kehooni. Olen paljon miettinyt, tulenko enää koskaan saamaan kehoni luottamusta takaisin, kun olen sen anoreksialla ja laihduttamisella pilannut. Vaikka anoreksiani on pysynyt ihan hyvässä tasapainossa jo useamman vuoden, niin vieläkään kehoni ei uskalla luottaa minuun. Kehoni pelkää edelleen, milloin ruoka taas loppuu, tai milloin se ei saa taas ruokaa. Huomaan sen syömistilanteissa, jolloin pääni täyttyy tällaisista ajatuksista. Miten oikein pääsisin niistä eroon? Vaikka nykyään yritän syödä säännöllisesti ja riittävästi, niin silti kehoni kuitenkin suoranaisesti pelkää nälänhätää... 

Toisekseen myöskään minä en oikein luota kehooni. En uskalla kuunnella sitä, sillä niin monia kertoja kehoni kuunteleminen on ohjannut minut esimerkiksi ahmimaan... En paljoa piittaa kehoni viesteistä, sillä en luota siihen, että ne olisivat todellisia ja pitäisi ottaa tosissaan. Toisaalta, jos kyseessä olisi jonkun muun keho, niin tottakai kehon lähettämät viestit pitäisi ottaa huomioon, mutta kun kyseessä on minun kehoni, niin siitä ei tarvitse välittää. Kuinka  surullista...😟 Minulla tai kehollani ei ole mitään merkitystä, vaikka olisi mikä hätä, tähän olen oppinut, kun kehoani on kohdeltu kaltoin. Mutta se on kummallinen juttu, miksi minä en luota omaan kehooni, jos sitä on kohdeltu kaltoin? Miksi edes minä en ole itseni ja kehoni puolella sen jälkeen, mitä se on joutunut kokemaan? Miksi vihani kääntyy minua itseäni vastaan, kun olen jo kerran ollut uhri? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin ei varmaan kaikkiin löydy vastauksia... 

Kehon viestien laiminlyönti 

Kuten jo edellisessä kappaleessa pohjustin, en uskalla kuunnella kehoani, enkä välitä sen lähettämistä viesteistä. Siis laiminlyön kehoni viestejä. Eniten tämä tulee esille syömiseen liittyvissä kehon lähettämissä signaaleissa, eli nälän ja kylläisyyden tunteissa. Usein en syö silloin, kun on nälkä, vaan olen päättänyt tietyt kellonajat, jolloin syön, ja syön vasta sitten, vaikka tulisi jo aikaisemmin nälkä.  Tähän liittyy vahvaa kontrollointia. Jos minulle tulee nälkä ja on vielä pitkä aika seuraavaan ruokailuun, niin ajattelen, että: "Kehosi vain huijaa sinua, ei sinulla oikeasti voi olla nälkä. Ihan hyvin pärjäät seuraavaan ruokailuun asti..." Vaikka joku osa minussa kuitenkin tietää sen, että nälkään tulisi aina vastata. Jotenkin pidän nälkää tuttuna ja hyvänä tunteena, sillä silloin ainakin tiedän, että en ole syönyt liikaa. Ja vielä sairaampi ajatus: Jatkuvasti tuntuva nälkä varmasti laihduttaa... Tällaisen ajatusten kanssa kamppailen, ja välillä tuntuu etten tiedä, mitä puolta tulisi milloinkin uskoa ja kuunnella.  

Toinen on kylläisyyden tunne, jota en hirveästi tunne. (Paitsi ahmiessa...😬) Tämä johtuu varmaankin siitä, että en uskalla syödä niin paljon, että tulisin oikeasti kylläiseksi. Luottamuspula tulee tässäkin esille, sillä en uskalla luottaa siihen, että kehoni lähettämä viesti kylläisyydestä olisi oikea-aikainen, vaan pelkään että se tulee liian myöhään. Pelkään, että kylläisyyden tunnetta kuunnellessa söisin ihan liikaa ja sitten olisin kuin mikäkin lihava norsu... Välillä pystyn päästämään irti kontrollista, ja syödä itseni kylläiseksi, mutta en kyllä kovin usein uskalla niin tehdä. Sillä kehoni ohjaa minua edelleen ahmimaan, mikä varmaan johtuu pitkään jatkuneesta aliravitsemustilasta. Kylläisyyden tunne on mielestäni haastavampi tunne kuin nälän tunne. Ensinnäkään en tiedä, kuinka kylläiseksi itsensä tulisi syödä ja mikä kylläisyyden aste on riittävä, jotta pärjää seuraavaan ruokailuun asti. Harjoittelua vaatinee siis. Ennen kuin voin alkaa työstämään näitä asioita mielessäni,  minun täytyy ensin oikeasti alkaa kuuntelemaan kehoani sen viestien laiminlyömisen sijasta. Ilman sitä harjoittelu on tuloksetonta. Vähän olen näissä asioissa mennyt eteenpäin, sillä olen huomannut erään tärkeän seikan: Kylläisyyden tunne ehkäisee ahmintaa. Mitä useammin päivän aikana tuntee kylläisyyden tunnetta, sitä kauemmaksi se vie ahmimisesta. Nälän tunne taas edeltää ahmintaa. Ja nämä asiat olen oivaltanut oikeasti vasta viime viikkoina, joten oli pakko kirjoittaa nämä suuret oivallukseni tähän tekstiin! 😄

Kolmas kehon lähettämä viesti, jota en osaa kuunnella, on väsymys. Tai oikeastaan henkistä väsymystä osaan jo kuunnella paremmin, kun olemme sitä terapiassa työstäneet, mutta fyysinen väsymys on haastavampi. Taas tullaan siihen, että en luota siihen, että kehoni viesti väsymyksestä olisi oikea. Usein menen nukkumaan vasta sitten, kun olen saanut kaikki ne asiat tehtyä, jotka aioinkin hoitaa ennen nukkumaan menoa, vaikka väsyttäisi aiemmin. Monesti  olenkin sitten esimerkiksi nukahtanut television ääreen, kun olen ajatellut, että "pakko nyt katsoa tämä jakso loppuun". Toinen tilanne, jossa olen tämän väsymyksen laiminlyönnin huomannut, on liikunnan harrastaminen (erityisesti kuntosalilla treenatessa). Minulla on salille mennessä mielessä tietyt laitteet, joissa aion käydä, ja käyn niissä kaikissa, vaikka keho olisikin jo väsynyt, ja aivan sama kauanko siinä menee aikaa. Ajattelen jotenkin niin, että fyysisen liikunnan suhteen keho on pakko viedä äärirajoille asti ja vähän ylikin... Mutta miksi on pakko? Kuka siitä hyötyy? Jotain suurta mielihyvän tunnetta siitä kuitenkin saan. Näitä ajatuksia on kyllä hyvä välillä kyseenalaistaa, niin jospa se auttaisi näiden ajatuskuvioiden muokkaamisessa paremmiksi. Toivoisin, että oppisin olemaan armollisempi kehoani kohtaan, sillä ei kenenkään keho loppujen lopuksi kestä yli rajojensa. Kuitenkin osaan kuunnella kehoani sen verran, että en esimerkiksi käy niin pitkää iltalenkkiä, jos minua väsyttää, vaan käyn silloin lyhyemmällä kävelyllä. Ja en mene kuntosalille, jos tunnen että olen tulossa kipeäksi. Jotakin hyvää myös siis! 😌

Pyrkimys hallita kehoa 

Oikeastaan kaikkia kehosuhteeni haasteita ohjaa pyrkimys hallita kehoa. Se on kuin jokin vahva voima, joka pitää tiukasti otteessaan. "Minä hallitsen ja minä päätän" , ajattelee tämä vahva voima sisälläni. Tämä voima on nimeltään kontrolli, joka minulla näkyy monissa muissakin arkisissa asioissa kuin kehooni liittyvissä seikoissa. Haluaisin, että kehoni olisi täysin minun hallinnassani. Haluaisin itse päättää esimerkiksi milloin olen nälkäinen ja milloin kylläinen, ja millainen kehoni ulkomuoto on (eteenkin vatsan alue). Vastan alue minua ahdistaa eniten siksi, että sen ulkonäkö muuttuu koko ajan päivän aikana, eikä täten ole minun hallinnassani. En voi itse päättää, milloin ja miten vasta turpoaa päivän aikana. Ja kaikista ahdistavinta on, että se, millainen vatsa on aamulla, ei ole samanlainen enää illalla. Jotenkin tyhmää, että jonkun kehon osan pitää koko ajan muuttua. Miksei se vain voisi pysyä koko päivän samanlaisena, niin sen voisi paremmin hyväksyä? Jos joku asia sitten rikkoo omaa hallinnantunnettani (esimerkiksi juuri että mahani turpoaa ilmapalloksi tai syön enemmän kuin olin aikonut), niin se aiheuttaa minulle suurta ahdistusta. Jos kontrolli pääsee lipsumaan, niin sitä seuraa usein entistä suurempi halu ja pyrkimys kontrolloida. Tämä on hyvin tyypillistä syömishäiriöissä. Niissä kontrollointi voi liittyä kehon ja syömisen kontrolloinnin lisäksi esimerkiksi muihinkin asioihin. 

Vääristynyt kehonkuva

Kehonkuvaa edellä jo pohdinkin blogipostauksen alussa. Nyt haluaisin kertoa tarkemmin lisää siitä, millainen kehonkuva minulla itselläni on. Kuten osion jo otsikko kertoo, se on vääristynyt, mutta samalla jotenkin ristiriitainen. Näen itseni hirveän isona, vaikka olen kuullut muiden sanovan minun olevan pieni. Jokin osa minustakin järjellä tietää, että olen pienikokoinen, mutta minusta tuntuu, että olen iso. Järki ja tunteethan ovat eri asioita, ja on tyypillistä, että ne ovat ristiriidassa keskenään. Jotenkin kun itseään katsoo peilistä, niin sitä katsoo niin läheltä, että keho näyttää isolta. Usein keskitän myös huomioni tieten tahtoisesti varsinkin vatsaani, joka omiin silmiin näyttää isolta. Jos itseään pystyisi katsomaan ulkopuolelta, niin ehkä  sitten näkisi ja ymmärtäisi oman todellisen koon. Minulla on todisteita siitä, etten ole lihava, esimerkiksi muiden ihmisten kommentit ja vaatekokoni. Pakkohan se on sitten uskoa, että olen pieni, kun ulkoiset asiat niin näyttävät, mutta kun tunne on niin kauhean vahva. 

Se, että tunnen itseni isoksi, kuuluu syömishäiriön vääristämään kehonkuvaan. Kehonkuvalliset haasteet ja kehonkuvan vääristyminen ovatkin keskeisessä asemassa syömishäiriöiden oirekuvassa. Mutta kehonkuvani on kyllä ollut huono jo ennen syömishäiriöön sairastumista. Muistan jo lapsena ala-asteella, kuinka minua hävetti, kun piti olla alusvaatteisillaan terveydenhoitajan nähden, ja hän arvioi kehoni ulkomuotoa. Se oli kamalaa, vaikka ei terveyenhoitajan kommentit olleetkaan huonoja. Ikinä en ole myöskään oikein tykännyt olla bikineissä, koska olen hävennyt sitä, miltä näytän bikinit päällä. Vasta viime vuosina kehonkuvani on mennyt edes hitusen parempaan suuntaan, kun olen aloittanut säännöllisen urheilun ja treenaamisen, joilla pystyn osittain vaikuttamaan kehoni ulkonäköön. Jos sinua kiinnostaa enemmän kehoon liittyvät asiat, kannattaa lukea blogin postaus Syömishäiriön taustatekijät, jossa olen myös käsitellyt kehonkuvaani ja kehosuhdettani, sekä niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä.  

Kohti parempaa kehosuhdetta

Ja näin tullaan postauksen loppuun, jossa pohdin sitä, miten pääsisin kohti parempaa kehosuhdetta.  Kuten postauksen alussa lupasin. Aluksi mieleeni ei tullut mitään sellaisia keinoja, joiden avulla voisin kehosuhdettani parantaa, mutta hetken mietittyäni rupesi niitä tulemaan mieleen. Tällaisia keinoja juuri minun kohdallani ovat

• kontrolloinnin vähentäminen 
• realisointi ja ulkoistaminen 
• luottamuksen löytäminen 
• oman kehon arvostaminen. 

Kontrolloinnin vähentäminen

Ensinnäkin minun tulisi vähentää suurta kontrollia (eli juurikin se "suuri voima"), joka minulla on kehooni. Minun pitäisi uskaltaa luottaa siihen, ettei mitään pahaa tapahdu, jos vähennän kontrollointia. Mutta en oikein tiedä, mitä löytäisin sen tilalle. Ennen kontrolloinnin vähentämistä minulla tulee olla tarkka suunnitelma siitä, millä sen korvaan, ja mitä teen silloin, kun kontrollin tarve tulee mieleen. Eniten minua pelottaa se, että jos luovun kontrollista, niin kehoni ulkonäkö ja -muoto muuttuvat, sekä painoni välittömästi nousee ja vain jatkaa nousuaan. Tämä on suuri pelkoni, jonka takia en uskalla kehoni kontrolloinnista luopua. Mutta välillä pystyn hetkeksi hellittämään kontrollia, ja silloin olen huomannut, ettei mitään muutosta kehossani tai painossani olekaan tapahtunut. Esimerkiksi eilen päätin syödä yhden ylimääräisen karjalanpiirakan, koska minun teki sitä mieli, eikä mitään peruuttamatonta siitä tapahtunut. Kunhan vain en ala ahmimaan, sen haluan pitää poissa. Ehkä juurikin tällaisilla pienillä "kontrollin vähentämisharjoituksilla", voisin pikkuhiljaa opetella päästämään kontrollista irti, jos ei kokonaan niin ainakin osittain. Kontrollointia liittyy minulla syömisen ja kehon kontrolloinnin lisäksi niin moniin muihinkin asioihin, että se on iso asia työstettäväksi. No, mutta pala kerrallaan. 😊

Realisointi ja ulkoistaminen

Seuraavina konkreettisina keinoina tulevat realisointi ja ulkoistaminen, joiden avulla voisin myös päästä lähemmäksi  kohti parempaa kehosuhdetta. Kun en osaa ratkaista kehooni tai syömisiin liittyviä ongelmia itseni kautta, niin minun tulisi ajatella oma ongelmani tai tilanteeni toisten ihmisten kautta. Juurikin niin, että miten muut ihmiset, tai vaikka lääkäri minut näkevät, tai miten ne minusta puhuvat. Ja sitten perustella asia itselle, että koska muut ihmiset näkevät minut näin, niin se on tosi asia. Esimerkiksi juurikin omaan kokoon liittyvät asiat.  Tämä on realisointia.  

Realisointiin vahvasti liittyvä samansuuntainen asia on ulkoistaminen. Se tarkoittaa sitä, että pitäisi astua hetkeksi ulos omasta kehosta, ja ikään kuin katsella omaa kulloistakin tilannettaan itsensä ulkopuolelta. Esimerkiksi syömistilanteissa, jos ihmettelen, miksi minulla on niin nälkä, niin täytyy ajatella, että mikäli kyseessä olisi joku toinen ihminen, niin olisiko hänellä nälkä, jos hän olisi syönyt samanlain päivän aikana kuin minä. Tai jos tulen syöneeksi enemmän, niin pohdin, miten muut ihmiset syövät, ja täten ymmärränkin, että kaikkihan syövät joskus enemmän. Tämä saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta ulkoistaminen on toden teolla auttanut minua! En osaa jotenkin ajatella asioita realistisesti itseni kautta (kenties syömishäiriö sitä vääristää), joten minun pitää ajatella oma tilanteeni jonkun muun ihmisen tilanteena tai jonkun muun kautta. Sitten vasta löydän asioihini ratkaisut. 

Luottamuksen löytäminen ja oman kehon arvostaminen 

Aikaisemmin kerroin molemminpuolisesta luottamusongelmasta mieleni ja kehoni välillä. Tätä luottamusta minun pitäisi jollakin tavalla pystyä vahvistamaan. Ilman sitä kehosuhteeni ei voi parantua. Kehoni pitäisi muun muassa oppia luottamaan siihen, että annan sille tarpeeksi ravintoa, ja minun tulisi oppia luottamaan ja uskomaan kehoni lähettämiä signaaleja. Minun tulee rakentaa parempi yhteys mieleni, ja kehoni välille. Ja tämän yhteyden tulee olla sellainen, että keho ja mieli toimivat yhteistyössä ja samansuuntaisesti, eivätkä toisiaan vastaan, niin kuin tilanne nyt on. Minun pitäisi oppia arvostamaan omaa kehoani, ja pitää sen lähettämiä viestejä arvokkaina ja totuudenmukaisina. Miksi muka oma kehomme jatkuvasti huijaisi meitä lähettämällä meille vääriä viestejä? Oma kehoni yrittää koko ajan parastaan lähettämällä minulle tunnollisesti erilaisia signaaleja päivän aikana, mutta minä en huomioi niitä tai luota niihin. En usko niitä. Tai jopa toimin niitä vastaan. Sittenhän keho tekee turhaa työtä, eikä asetelma kehon ja mielen välillä ole tasapuolinen. Uskon että juurikin oman kehon arvostamisen kautta voisin oppia löytämään siihen myös luottamusta. Minun pitäisi oppia, että oma keho on hyvä ja arvokas, ja se täytyy ottaa huomioon totuudenmukaisesti. Se on kuin pieni lapsi, joka jää vaille huomiota. Mutta senkään lapsen ei ole tarkoitus jäädä vaille, vaan sitä tulisi arvostaa samalla tavalla kuin kaikkia muitakin. Tasa-arvoisesti ja väheksymättä.💗 

"Ole itsellesi se ihminen, jota olisit tarvinnut, kun olit lapsi."

Näihin kuviin ja sanoihin on hyvä lopettaa tämä postaus. Kiitos, kun luit postauksen! 😍