Persoonallisuuteni eri puolet

 Heipparallaa ja taas ollaan uuden blogipostauksen parissa! 

Tämän päiväinen aihe on todella mielenkiintoinen, jota myös tänään terapiassa varta vasten käsiteltiin, jotta pääsen siitä kirjoittamaan. Nimittäin persoonallisuuteni eri puolet. Olen aikaisemmin kertonut traumatisoitumisen vaikutuksista ihmisen persoonaan, joka usein lohkoutuu traumatisoitumisen seurauksena eri osiin (ANP ja EP -osat). Voit lukea siitä tarkemmin tämän blogin postauksesta Traumatisoitumisen vaikutukset kehossa, mielessä ja sosiaalisessa elämässä. Tässä postauksessa aion jatkaa tämän aiheen käsittelyä tutkimalla ja tutustumalla tarkemmin persoonallisuuteni eri puoliin tai osiin, joita olemme terapiassa minusta löytäneet. Haluan muistuttaa, että kaikilla meillä on olemassa erilaisia rooleja: vapaa-ajan rooli, työntekijärooli, ja eri roolit ihmissuhteissa. Ne ovat osa normaalia elämää ja ovat siis eri asia kuin tässä postauksessa kuvaamani persoonallisuuteni eri puolet. Roolit on meillä jokaisella, mutta persoonallisuuden eri puolet syntyvät traumaattisten tai muuten raskaiden tapahtumien seurauksena. Nämä persoonallisuuden puolet voivat muodostua myös selviytymiskeinoiksi raskaissa elämänvaiheissa. Se onkin eräänlainen psyyken selviytymis- ja suojamekanismi, joka auttaa ihmistä eteenpäin. 

Seuraavaksi käyn läpi erikseen kaikki persoonallisuuteni eri puolet, joita havainnollistan ensin kuvauksella siitä, miten puoli voisi esimerkiksi näkyä arjessani, ja sitten kirjoitan ylös kustakin puolesta pohdintoja. Persoonallisuudestani olemme terapiassa löytäneet viisi erilaista puolta, joita ovat lapsi, masentunut, kaltoinkohtelija, suorittaja ja aikuinen -puolet. Toiset näistä puolista ovat näkyvillä enemmän ja toiset vähemmän elämässäni, ja ne tulevat näkyville yleensä yksi kerrallaan. Joskus yhden puolen aktivoituminen voi olla myös seurausta toisesta ja niin edelleen. Silloin, kun persoonallisuudessani aktivoituu näitä eri puolia, niin en oikein sillä hetkellä ole niistä tietoinen, vaan tunnistan puolet vasta jälkeen päin ja pystyn niistä vasta silloin keskustelemaan. Tämä aihe varmasti kuulostaa joidenkin mielestä ihan oudolta, mutta todellisuudessa  tämä on vain normaalia seurausta traumatisoitumisesta. Aiheen ymmärtäminen on selkeyttänyt itselleni paljon omaa psyykettäni ja tuonut helpottavaa ymmärrystä oireilleni. 😇 No, mennäänpäs sitten näihin eri puoliin. 

Lapsi-puoli

 

" Olen hyvin peloissani, enkä pysty liikkumaan. Olen hätääntynyt, mutta en pysty huutamaan. Jotain pahaa tapahtuu, mutta en voi siihen vaikuttaa. Olen aivan avuton. Enhän osaa edes pukea vaatteita. Olisipa minulla lämmin peitto, koska tunnen kylmää. Nälkä myös kurnii vatsanpohjassa. Kunpa joku huomaisi minut, ja auttaisi minua. Haluan olla näkymätön ja piiloutua. Kunhan vain pysyisin hengissä." 

Edellinen kuvausesimerkki kuvaa hyvin sitä, millainen lapsi-puoleni on: hätääntynyt, pelokas ja avuton. Se ei pärjää yksin, vaan tarvitsisi turvallisen aikuisen apua. Siltä katoaa itsestä huolehtimisen taidot, sillä se ei osaa esimerkiksi pukea vaatteita tai käydä suihkussa.  Sillä ei ole rajoja, eikä se ymmärrä sosiaalisia normeja, kuten miten olisi hyväksyttävää käyttäytyä kussakin tilanteessa. Lapsi ei pärjää aikuisen arjessa, sillä se ei osaa suunnistaa paikasta toiseen, ajaa pyörällä tai autolla, eikä pestä pyykkiä. Se tuntee vain perustavanlaatuisia tarpeita, joita ihan pienet lapset tuntevat, kuten nälkää, janoa, lämpöä, kylmää tai wc-hätää. 

Olemme terapiassa yhdessä miettineet, että tämä lapsi-puoleni voisi olla noin 2-4 -vuotiaan tasolla, niin vähäiset taidot sillä on itsestä huolehtimiseen. Lapsi-puoleni on tullut terapiassa muutamia kertoja esiin, ja lisäksi  joitakin kertoja sukutapaamisissa. Aika harvoin sitä siis tulee, ehkä noin pari kertaa vuodessa. Edellä kertomani lapsen ominaisuudet kuvaavat myös hyvin dissosiaatiota, josta olen tässä blogissa jo kertonutkin. Dissosiaatio ja lapsi-puoleni osuvatkin aika lähellä toisiaan, sillä usein kun lapsi-puoleni tulee esiin, niin silloin koen myös vahvoja dissosiaatio-oireita. Dissosiaatio voi muodostua pienen lapsen keinoksi selviytyä traumaattisessa tapahtumassa hengissä. Sitä on täysi alistuminen ja lamaantuminen, joita voi kuvata myös "kuolleeksi tekeytyminen", joka on viimesijainen keino hengissä selviytymiseen uhkaavassa tilanteessa. Tähän liittyy osaltaan myös alivireys, johon juurikin alistuminen ja passiivisuus kuuluvat. Eli tässä kohtaa olemme saaneet muodostettua yhden kokonaisuuden lapsi-puolesta dissosiaatio- ja alivireys -oireineen. Mennäänpäs sitten seuraavan osion pariin!  

Masentunut puoli

" Olen häkissä, enkä pääse ulos. Haluaisin vain kuolla ja sitä kautta päästä pois. Ei minusta ole mihinkään, eikä kukaan minua tarvitse. Ei minusta voi ikinä kuitenkaan tulla mitään, joten turhaan yritän. Parempi vaihtoehto on luovuttaa. Minulla on jo suunnitelmat mielessä. Kun ne toteutan, niin toivon näkeväni valoa ja voivani lentää kuin kyyhkynen. Ja toivon pääseväni viimein isän luo."

Näin puhuu masentunut puoleni, aika synkkää siis... Aloin tunnistamaan masentuneen puoleni merkkejä ensimmäisen kerran 12-vuotiaana isäni kuoleman yhteydessä. Jotenkin siitä lähtien olen halunnut itsekin kuolla ja päästä näin isän luokse. Niin kova isän ikävä on. Masentunut puoli on täysin toivoton ja jo valmiiksi luovuttanut. Se ei näe enää mitään mahdollisuuksia elämälle, joten mielessä pyörivät itsetuhoiset ajatukset ja suunnitelmat. Nuoruusvuosina on juuri puhjennut masennukseni, eli masentunut puoleni  on saanut nimen. Masentuneeseen puoleen kuuluvat siis masennusoireet, kuten lapsi -puoleen taas dissosiaatio- ja alivireys -oireet. Eli tässä on taas yksi kokonaisuus. 

Miten olen sitten pärjännyt masentuneen puoleni kanssa? No, nuorempana ja varhaisaikuisuudessa se oli paljon vallalla, ja pahimmat masennuskauteni sijoittuvatkin ehkä 17-21 -ikävuosiin. Silloin itkeskelin paljon iltaisin ja koin olevani arvoton ja muita huonompi. Toistuvasti koin tulleeni elämässäni umpikujaan, jolloin en nähnyt enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin kuolema. Minulla on ollut todella paljon itsetuhoisia ajatuksia ja suunnitelmia, ja tuolloin niistä on ollut vaikeaa kenellekään kertoa. En tuolloin tajunnut, että minulla voisi olla masennus. Jotenkin vain luulin, että kokemani oireet ja uskomukset itsestäni ovat totta ja osa minua. Ajattelin, että "no, minä nyt vain olen muita huonompi ja minun kuuluukin kuolla". Myöhemmin koin kuitenkin helpotusta, kun minulle diagnosoitiin masennus, ja sain oireilleni syyn ja selityksen. Viime vuosina masentunut puoleni on pysynyt poissa masennuslääkkeiden avulla. Koen siis lääkkeistä olevan todellakin hyötyä! Olen huomannut masennukseni tulevan esiin enää vain suurempien vastoinkäymisten tai pettymysten yhteydessä, mutta enää se ei ole niin kokonaisvaltaisesti vallalla kuin se aikaisemmin oli. Onneksi niin! Elämä on paljon kevyempää ilman masennusoireita. 😇

Kaltoinkohtelija-puoli 

"Hahhaa, toimit väärin, joten siitä seuraa rangaistus! Nyt kaikki on pilalla ja koko peli on menetetty. Sinulle ei kuulu mitään hyvää, vaan sinun kuuluukin kärsiä. Olet todellakin ansainnut tämän rangaistuksen, koska epäonnistuit ja toimit väärin. Haluan sinulle pahaa, haluan että sinua sattuu. Toivon, että opit jotakin tästä rangaistuksesta, etkä enää toista samaa virhettä uudestaan. Senkin toivoton epäonnistuja!"

Tämä puoli persoonallisuudestani on uusin terapiassa löytämistämme puolista. Se puoli haluaa rangaista ja satuttaa minua. Kuin pieni paholainen. Se tulee seurauksena siitä, että on epäonnistunut jossakin ja sitten itse on vihainen itselleen. Konkreettinen esimerkki tästä on juurikin ahmiminen: Koska olen jo "epäonnistunut syömisessä" (eli syönyt jotakin kiellettyä ruokaa, ylimääräistä tai liikaa), niin rangaistuksena siitä itselleni alan ahmimaan, koska koen että peli on jo menetetty, eikä millään ole enää mitään väliä. Jos toimin väärin, niin kaltoinkohtelija-puoli haluaa minulle pahaa. Tällaisen puolen kehittyminen on tyypillistä heille, jotka ovat itse kokeneet kaltoinkohtelua. Silloin väistämättä itse jatkaa itsensä huonoa kohtelua, koska siihen on tottunut, ja se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Kaltoinkohtelija-puoli voi tulla esiin myös itsensä satuttamisena, kuten viiltelyn kautta, taikka itseä satuttavina ajatuksina. Itsensä kaltoinkohtelu voi olla myös itsensä äärirajoille viemistä pakkoliikunnan tai syömättömyyden kautta. Se voi olla oikeastaan mitä tahansa ei-toivottua käytöstä tai ajatuksia. Kunhan vain saa itsensä jotenkin kärsimään.

Uusin ominaisuus, jonka olemme löytäneet kaltoinkohtelija-puolestani on se, että se tulee esiin yleensä seurauksena johonkin hyvään. Eli myös silloin, jos onnistun jossakin, niin kaltoinkohtelija-puoleni haluaa rangaista minua, koska se kokee onnistumiset epäonnistumisina. Se ei salli minulle mitään hyvää, vaan pelkkää pahaa. Se on todella julma. Hiljattain koinkin kaltoinkohtelijan tulleen välillisesti esiin, kun olin onnistunut päästämään hetkeksi irti syömiseen ja ruokaan liittyvistä pakkoajatuksista, ja tilaa ja energiaa tuli muille asioille. Silloin kaltoinkohtelija-puoli halusi satuttaa minua ja sen seurauksena minulle tuli paljon syömättömyyden ja itsetuhoisuuden ajatuksia, tapahtui totaalinen romahdus.  Kaltoinkohtelija minussa ei pystynyt sallimaan minulle tuota hyvää, minkä seurauksena psyykkinen vointini romahti, ja olo oli toivoton ja masentunut. Eli tultiinkin masentuneeseen puoleen. Näin eri puoleni voivat siis seurata toinen toisiaan ja aktivoitua myös peränjälkeen niin, että toinen on seurausta toisesta, kuten tässä tapauksessa masentunut puoli oli seurausta kaltoinkohtelija-puolen aktivoitumisesta. Tämä oivallus toi minulle paljon ymmärrystä siitä, miksi mielialani aaltoilee usein niin rajusti laidasta laitaan. 

Suorittaja-puoli 

"Nyt on pakko mennä ja tehdä. Kova draivi päällä! Mikään ei voi pysäyttää minua. Pystyn mihin vain. Viis tunteista ja omista tarpeista, niitä ei tarvitse kuunnella, sillä niillä ei ole tällä hetkellä mitään väliä. Kunhan vain saadaan suoritettua mahdollisimman paljon ja käytettyä kaikki aika hyödyksi tehokkaasti. Itseään kerkeää kuunnella sitten myöhemmin, nyt vain mennään! Juokse!"

Tässä puhuu suorittaja-puoleni, joka on ollut minussa jo aika kauan. Suorittaminen on muodostunut minulle keinoksi välttää vaikeita tunteita ja asioita. Suorittamiseen on pystynyt pakenemaan ja se on tuonut turvaa vaikeina hetkinä. Ensimmäisiä kertoja pakenin suorittamiseen varmaankin isäni kuoleman jälkeen 12-13 -vuotiaana, kun aloin keskittyä hullun lailla kouluun, pänttäämiseen ja hyvien numeroiden saavuttamiseen, jotta ei tarvitsisi kohdata isäni kuolemaa. Se on ollut toki hyvä keino saada muuta ajateltavaa, mutta aikojen saatossa sitten suorittamisella olen peittänyt kaikki vaikeat tunteet, enkä ole oikein oppinut niitä käsittelemään. Olen jostain syystä ajatellut, että negatiivisia tunteita ei saa tuntea, vaan ne pitää piilottaa tai peittää. Vasta nyt aikuisiällä ja terapian turvin olen opetellut kunnolla kohtaamaan ja käsittelemään itsessäni vaikeita tunteita. Nimittäin, jos ne peittää, ne tulevat monin verroin vielä takaisin, mikä selittää vuosia sisälläni vellonutta tuskaa ja pahaa oloa, joka lopulta riistäytyi syömishäiriöksi. Mutta syömishäiriökään ei oikeastaan ole hyvä keino käsitellä tunteita, sillä syömishäiriö aluksi peittää tunteet, ja sitten valjastaa ne liittyväksi syömiseen, vaikka vaikeat tunteet eivät alun perin syömiseen liittyisikään. Sitten on kaksi ongelmaa, kun syöminen on vaikeaa ja sen alla on vielä käsittelemätöntä ahdistusta ja pahaa oloa, jotka etsivät tietään tulla kohdatuiksi. 

Millainen sitten on suorittaja-puoleni? No, se on energinen ja tehokas perfektionisti. Vain täydellinen kelpaa, ja aina pitää antaa itsestä ihan kaikkensa. Pidemmän päälle se on uuvuttavaa. Suorittaja-puoleni on yksin selviytyjä. Se välttelee ihmisten kohtaamista, ettei vain tarvitsisi pysähtyä ja tulla alttiiksi toisten, ja sitä kautta omille, tunteille. Suorittaja ikään kuin "pelastaa vaikeilta tunteilta" peittämällä tunteet alleen. Omien tunteiden lisäksi se peittää ja mitätöi henkilökohtaiset tarpeet, kuten esimerkiksi levon, palautumisen ja pysähtymisen tarpeet. Suorittaja-puoleni toimii niin, että jos kehoni näyttää merkkejä hengähtämisen tarpeesta, niin se vain kiristää tahtia ja jatkaa eteenpäin. Se ei kuuntele kehoa. Nyt kun minulla on koulu loppunut, niin suorittaminen on hieman vähentynyt, kun ei enää tarvitse opiskella, mutta siitä huolimatta suoritan kuitenkin edelleen: töissä, kuntosalilla, vapaa-ajalla. Aina en edes tunnista suorittavani, tai en tunnista rajaa, mikä on suorittamista ja mikä normaalia tekemistä. Huomaan suorittaja-puolen tulevan erityisesti esiin silloin, kun olen ollut kosketuksissa lapsi-puolen tai masentuneen puoleni kanssa. Ikään kuin reaktiona, tai pakokeinona niihin puoliin. Kun kerroin lapsi-puoleen kuuluvan alivireysoireet, niin tähän suorittaja-puoleen kuuluvat sitten vastaavasti ylivireysoireet, eli muun muassa nopea syke ja hengitys, kiihtyneisyys ja levottomuus. 

Aikuinen puoli

"Kaikki on hyvin, olet turvassa. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu, ja huomioin sen. Kuuntelen tarpeitasi parhaani mukaan. Olet käynyt läpi raskaan polun, joten on inhimillistä tuntea noin. Kaikesta huolimatta olet selvinnyt, ja se riittää. Enempää ei tarvitse. En vaadi sinulta mitään, vaan olen tukenasi. Voit aina turvautua minuun, mitä vain tulee eteesi. Yhdessä löydämme kyllä asioille ratkaisut, etkä joudu umpikujaan. Minä voin olla järjen äänesi silloin, kun vaikeat tunteet ja olotilat uhkaavat ottaa sinusta vallan.  Minä pidän sinusta huolen ja suojelen sinua."

Näin postauksen loppuun haluan tuoda lohduttavalla tavalla esiin viimeisimmän persoonallisuuden puoleni, eli aikuisen puolen. Kyllä, tällainenkin puoli on olemassa kaikesta huolimatta! Se ei ole kuitenkaan ollut minussa vielä kovin kauaa. Se on muodostunut nimensä mukaisesti vasta aikuisällä ja minusta se on vahvistunut paljon nyt terapian edetessä. Olen niin kiitollinen, että tällainenkin puoli minussa on olemassa! Ilman sitä minulla olisi varmaan vielä vaikeampaa, enkä tiedä miten selviäisin. 

Aikuinen puoleni on todella järkevä ja asiallinen. Se osaa perustella asiat hyvin. Mitä vain tulee eteen, se ottaa kaikki asiat tosissaan, ja kohtaa ne syvällä ymmärryksellä ja empaattisuudella. Se ei naura, eikä pilkkaa. Aikuinen puoleni onkin todella myötätuntoinen. Se kannattelee silloin, kun on vaikeaa, ja auttaa milloin mistäkin tilanteesta eteenpäin tuoden turvaa ja pysyvyyttä. Aikuinen puoli myös mahdollistaa terapiassa vaikeiden asioiden käsittelyn, sillä se osaa reflektoida ja analysoida hyvin sitä, miltä milloinkin tuntuu. Se osaa perustella asiat järkevästi. Terapian lisäksi tunnistan, että aikuinen puoli on päivittäin läsnä arjessani. Se on järjen ääneni. Viime aikoina olen esimerkiksi kamppaillut paljon syömishäiriöajatusten kanssa, ja on tehnyt mieli lopettaa syöminen, mutta silloin aikuinen puoleni on perustellut minulle, että pitää syödä, että jaksaa käydä töissä ja liikkua. Kaiken kaikkiaan aikuinen puoleni sitoo hyvin oman tilanteeni yhteen ottaen kaikki asiat huomioon toipumisprosessissa. Sen avulla olen vielä varmasti joku päivä terve ja voin hyvin. Luotan siihen!😇

Vaikka pärjäänkin arjessani jo aika hyvin, niin tunnistan ja tiedostan nyt itsekin persoonallisuuteni eri puolet, jotka tulevat ajoittain näkyviin. Ne tulevat näkyiin sen takia, että ne tulisivat käsitellyiksi ja kohdatuiksi. Uskon, että kun terapian edetessä käsittelemme tarpeeksi näitä eri puolia ja otamme ne huomioon empaattisella, ymmärtäväisellä ja ennen kaikkea turvallisella otteella, niin sitten niiden "ääni" pikkuhiljaa vähenee. Terapiassa olisi tarkoituksena saada muodostettua persoonallisuudestani eheä kokonaisuus niin, ettei se enää olisi lohkoutuneena erillisiin osiin, vaan ne olisivat normaali osa minua ja olisin yhtenäinen.

Tätä postausta oli jännää kirjoittaa, ja pääsin näin itsekin lähemmäksi itseäni. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti tykkäätte postauksesta! 😊🙏