Syömishäiriöstä irti päästäminen - nyt vai ei koskaan?

 Menneen kevään aikana olen pohdiskellut paljon, milloin oikein pääsen eroon syömishäiriöstäni. Uuden koiran tulon myötä syömishäiriöoireet hetkeksi helpottivat, mutta nyt ne ovat tulleet takaisin, kun kasvava pentuni ei tarvitse enää jatkuvaa huomiotani. Usein koen toivottomuutta syömishäiriöstä kokonaan parantumisen suhteen. Tulenko joskus oikeasti pääsemään eroon tästä rasittavasta sairaudesta, vai kulkeeko se aina mukanani? Kovasti toivoisin ensimmäistä mainitsemaani, mutta sen eteen pitää myös tehdä kovasti töitä. Syömishäiriö ei nimittäin häviä itsestään. Ja haluankin muistuttaa, että vaikka fyysisesti olenkin jo parantunut syömishäiriöstä (painoni on normalisoitunut ja kuukautiseni ovat palanneet), niin psyykkinen toipuminen siitä on minulla vielä edessä päin. Tämä tarkoittaa mielen toipumista: Kaikkia niitä pakonomaisia ajatuksia, rajoitteita ja tunteita, joita syömishäiriö aiheuttaa. Psyykkinen toipuminen vie usein kauemmin aikaa, kuin fyysinen toipuminen syömishäiriöstä. Sanotaanko näin, että jos fyysinen toipuminen kestää noin vuoden, niin psyykkinen toipuminen on ainakin kaksinkertainen siihen verrattuna eli se kestää ainakin kaksi vuotta. Tällä hetkellä aikaa on kulunut syömishäiriöön sairastumisestani 3,5 vuotta. Tuntuu, että olen jo kärsinyt tarpeeksi, eikö tämä voisi jo loppua... Mutta syömishäiriöt ovat pitkäaikaisia sairauksia, ja ei valitettavasti ole mahdotonta, että syömishäiriön kanssa kamppailisi esimerkiksi kymmenenkin vuotta. Huoh... 😐

Ajankohtaiset syömishäiriöoireet

Mistä minun pitää sitten toipua? Seuraavaksi kerronkin teille, miten syömishäiriö tällä hetkellä näyttäytyy elämässäni, jotta saataisiin käsitys siitä, mistä minun on oikein luovuttava ja päästävä eteenpäin. Tässä postauksessa kerron vain isommista teemoista ja aiheista, koska ne ovat kaikista vaikuttavimpia ja syvään juurtuneimpia. Tarkemmin syömishäiriöoireistani olen kertonut aikaisemmissa postauksissani. Ja kyllä, vaikka minusta ei varmaan ulkoapäin enää näe syömishäiriötäni, niin oireita on kyllä vielä olemassa. Tämänhetkisiä syömishäiriöoireitani  ovat

  • liian vähäinen syöminen 
  • pyrkimys syödä mahdollisimman terveellisesti
  • tiettyjen ruoka-aineiden kieltäminen ja tiettyjen salliminen
  • syömiseen liittyvät tiukat säännöt
         
  • ahmiminen
  •  ruoan pakonomainen ajattelu 
  • painon vaihtelu. 













Näistä oireista toiset ovat syitä ja toiset seuraamuksia ja muiden oireiden vaikutuksia. Voisin sanoa, että kyseisistä oireista ylemmät aiheuttavat alempia oireita. Ylemmät oireet ovat siis alempien oireiden syitä, ja alemmat ylempien oireiden seuraamuksia. Näin minä olen sen ymmärtänyt. Esimerkiksi jatkuva ruoan ajattelu on seurausta liian vähäisestä syömisestä, tai tiettyjen ruokien ahmiminen johtuu niiden ruoka-aineiden kieltämisestä itseltään. 

Kaikista vaikuttavin syömishäiriöoireistani on varmastikin liian vähäinen syöminen, joka on pohja muille oireille. Kokonaisenergiamääräni jää siis liian pieneksi, ei välttämättä päivittäin, mutta kun katsotaan tilannetta viikoittain, niin esimerkiksi viikoittainen energiamääräni jää liian pieneksi. Minun on niin vaikeaa syödä oikeasti riittävästi. En vain uskalla syödä enempää, mitä nyt syön, sillä mielestäni syön nyt jo ihan tarpeeksi. Ja ruokaa on vaikea lisätäkään, koska sitten rupean helposti ahmimaan. Ajattelen, että en tarvitse niin paljon ruokaa kuin muut ihmiset, vaan tulen toimeen vähemmällä. Syömishäiriöpoliklinikalta saamiani ateriasuunnitelmiakaan en ole pystynyt noudattamaan, sillä niissä on mielestäni liikaa ruokaa, ja pelkään lihoavani kamalasti, jos syön niiden mukaan. Olen syönyt varmaan jo monta vuotta liian vähän ja siitä on tullut tapa. Jo ennen varsinaista syömishäiriöön sairastumistani vähensin ruokaa, ettei siihen menisi niin paljon rahaa. Ja olen ajatellut sen niin, että en tarvitse samaa määrää ruokaa kuin muut, koska olen pienikokoinen. 

Terveysintoiluni ruoan suhteen ei ole sen sijaan ollut niin pitkäkestoista, sillä se on tullut kuvioihin vasta viime vuosina, syömishäiriötä sairastaessani. Ensin halusin jättää pois kaikki "herkut", sillä ne ovat niin epäterveellisiä. Sitten karsin ruokavaliostani pois sokerin. Aloin lisätä ruokavaliooni enemmän hedelmiä, sillä halusin käyttää niitä taltuttamaan makeanhimoni ja niillä pystyi myös kivasti tuomaan makeutta ilman sokeria, esimerkiksi smoothieen. Osastoaikoinani jätin myös ruokavaliostani pois punaisen lihan, sillä en tykännyt sen mausta, ja pidin sitä epäterveellisenä. Yritän myös välttää rasvaisia tuotteita ja syödä paljon kasviksia. Näistä päästäänkin sallittuihin ja kiellettyihin ruoka-aineisiin, joista olen jo kielletyistä maininnut herkut, sokerin, rasvan ja punaisen lihan ja sallituista hedelmät ja kasvikset. Muita kiellettyjä ruokia eli toisin sanoen pelkoruokiani ovat leipä ja hiilihapolliset juomat. Sallittuja ruokia eli turvaruokiani ovat taas muun muassa kaurapuuro, maustamaton jogurtti, kasvisruoka, riisikakut ja näkkileipä. Jos haluat tietää lisää salituista ja kielletyistä ruoka-aineistani, niin kannattaa lukea blogin postaus "Pelko- ja turvaruoat sekä -juomat"!

Mielessäni on paljon syömiseen liittyviä sääntöjä. Vaikka aluksi miettiessäni en niitä heti havainnut, mutta tarkemmin ajatellessani alkoi niitä löytymään. Vahvin syömiseen liittyvä sääntöni on ehdottomasti se, että mitään "ylimääräistä" ei saa syödä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ei saisi napostella, eikä ottaa lisää. Jos näin erehdyn tekemään, niin sitten sorrun helposti ahmimaan... Toinen syömiseen liittyvä sääntöni on se, että syödä saa vain ruoka-aikoina, jotka katson kellosta. Jos minulla tulee nälkä ennen ruoka-aikaani, niin en voi syödä ennen sitä. Joskus tuntuukin tuskallisen pitkältä ajalta odottaa edellisestä ruoka-ajasta seuraavaan ruoka-aikaan. Yksi sääntö on myös se, että minulle kuuluu neljä ateriaa päivässä, ei sen enempää eikä vähempää. Olen luonut itselleni myös sellaisen säännön, että päivässä saa juoda enintään kolme kuppia lämmintä juomaa, eli esimerkiksi teetä tai kahvia, ja ruoan kanssa tulee juoda vettä, koska se ei sisällä energiaa. Sekin kuulunee sääntöihin, että pyrin suosimaan kaupassa aina rasvattomia ja sokerittomia tuotteita. Kylläpäs näitä sääntöjä nyt onkin... 

Ahmiminen on valitettavasti kuulunut syömishäiriöoireisiini pitkään, enkä ole siitä vieläkään päässyt eroon. Välillä on toki ajanjaksoja, että ahminta pysyy pitempään poissa, mutta sitten se palaa aina takaisin. Niin kuin nytkin on käynyt. Aloin ahmia ensimmäisen kerran keväällä 2021, kun päätin lopettaa laihduttamisen ja alkaa syömään taas normaalisti. En kuitenkaan osannut enää syödä normaalisti, vaan kun päästin irti kontrollista, niin en pystynyt hallitsemaan syömistäni. Ensimmäiset ahmintakerrat olivat mielestäni hyvin pelottavia! Ihan kuin joku muu olisi ottanut silloin vallan kehossani. Ahminta toimi "hyvänä" keinona painon nostovaiheessa, koska en pystynyt syömään niin paljon, että painoni sillä nousisi, joten toistuvalla ahminnalla sain painoni nostettua takaisin normaalipainoon. Valitettavasti ahminta on jatkunut vielä sen jälkeenkin ja painoni sillä helposti nousee. Siksi yritän kovasti taistella ahmintaa vastaan, ettei painoni enää nousisi.  Ahminta minulla on varmasti seurausta liian vähäisestä syömisestä ja syömisen rajoittamisesta. Saatan ahmia myös sen takia, jos olen rikkonut jotakin syömiseen liittyvää sääntöäni tai syönyt muutoin erilailla, mitä en pysty hyväksymään ja sen seurauksena syön holtittomasti. Ahminta tulee siis monesti reaktiona aikaisempaan syömiseeni. Sen lisäksi ahminta on minulla myös vahva tunteidenkäsittelykeino. Jos on paljon stressiä, ahdistusta tai sellaisia hankalia tunteita, joita en osaa käsitellä, niin löydän itseni usein illalla ahmimasta. Olen huomannut, että monesti ahminta laukaisee helposti myös muut syömishäiriöoireet pintaan. Ahminta lisää minulla esimerkiksi puntarilla käyntiä ja sääntöajattelua ruoasta. Jos siis saisin pidettyä ahminnan poissa, niin se vähentäisi merkittävästi muitakin oireita. Olen kirjoittanut ahminnasta myös oman blogipostauksen "Ahmiminen - kehon hätähuuto ja tunteiden käsittelykeino", joten jos ahminta aiheena kiinnostaa, niin kannattaa lukea kyseinen postaus!

Ruoan pakonomainen ajattelu on myös ollut kuvioissa jo muutaman vuoden. Välillä se on tosi rasittavaa. Kun ei vain jaksaisi ajatella aina vain ruokaa, mutta se tulee silti pakonomaisesti koko ajan mieleen... En oikein osaa sanoa mistä ruoan pakonomainen ajattelu juontaa juurensa. Ehkä taustalla on jotain sellaista, että keho pelkää edelleen, milloin se ei saa taas ruokaa, joten ruoka on sen takia jatkuvasti mielessä. Mutta olen huomannut, että mitään pahaa tai kamalaa ei tapahdu, vaikken ajattelisi koko ajan ruokaa ja siksi olen yrittänyt tietoisesti ohjata ajatuksiani muualle. Aikakin kuluu paljon paremmin ja nopeammin, kun on muutakin ajateltavaa kuin ruoka. Samalla yritän viestiä keholleni, että se saa kyllä ruokaa säännöllisin väliajoin. 

Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin ahminta nostaa minulla helposti painoa. Mutta painoni myös laskee aika helposti, ja siitä vasta syömishäiriöni saakin bensaa liekkeihin. Painon laskeminen tuntuu jotenkin hyvältä, vaikka tiedän, ettei se saisi hirveästi laskea. Tällä hetkellä arkisyömiseni ei ole vielä aivan riittävää, sillä  painoni laskee sillä pikkuhiljaa... Sitten ennemmin tai myöhemmin tapahtuva ahminta nostaa painoni takaisin. Pitäisi uskaltaa syödä arjessa enemmän, jotta saisin normaalilla syömisellä painoni pidettyä tasaisena, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Varmaan kehollenikin olisi parempi, että painoni pysyisi ennallaan ainaisen vaihtelun sijaan. Tai en tiedä, onko painoni vaihtelu sitten normaalia painonvaihtelua, mutta minulla se liittyy vahvasti muihin syömishäiriöoireisiin. Ja koen pienenkin nousun painossani ahdistavana, vaikka lukema ei olisikaan niin korkea. Olen jotenkin tosi jumiutunut painolukemaani, ja aina mieleeni tulee uusia sääntöjä, paljonko painolukemani tulisi tai saisi olla. Kun painoni laskee tai pysyy samoissa lukemissa, niin silloin minulle tulee tunne, että pystyn kontrolloimaan painoani. Siitä tulee sellainen hallinnan ja pystyvyyden tunne, joka auttaa pitämään muunkin arjen paremmin hallinnassa. 

Toipumisen ja parantumisen edellytykset

Syömishäiriöstä, tai tarkemmin ottaen anoreksiasta toipuminen edellyttää minulta paljon muutoksia. Tekemättä mitään muutoksia arkeeni en voi parantua. Tiedostan sen itsekin, mutta silti muutoksien tekeminen on minulle hyvin vaikeaa. Seuraavaksi tuon esille niitä asioita, joista itse uskoisin olevan apua, jotta toipuminen todella voisi tapahtua. Näitä asioita ovat 

  • riittävä syöminen
  • syömiseen liittyvien sääntöjen rikkominen 
  • joustavuuden ja sallivuuden lisääminen 
  • ruokien luokittelemisen lopettaminen
  • itsensä määrittelyn lopettaminen kehonkuvan ja painon kautta
  • kontrollista luopuminen. 

Ensinnäkin minun pitäisi uskaltaa lisätä tämänhetkisen syömiseni määrää. Liian vähäinen syöminen on kokonaisuudessaan  muiden syömishäiriöoireideni pohjalla. On hyvä, että sen itse vihdoin tiedostan, niin sitä voi paremmin muuttaakin. Syömisten lisääminen on minulle vaikeaa erityisesti syömiseen liittyvien tiukkojen sääntöjen vuoksi. Ja jos rikon jotakin syömishäiriöni sääntöä, niin en pysty hyväksymään sitä, ja sen seurauksena alan helposti ahmimaan. Ajattelen ikään kuin että "antaa mennä nyt sitten, syöminen on jo pielessä" tai "tein jo virheen syömisessä, joten nyt ahmitaan". Ratkaisu ei ehkä olekaan heti lisätä syömistä, vaan ensin työskennellä syömiseen liittyvien sääntöjen kanssa, ja lopettaa reaktionomainen ahminta. 

Syöminen lautasmallin mukaan voi auttaa miettiessä, minkä verran ruokaa on riittävästi














Syömiseen liittyvien sääntöjen rikkominen vaatii pysähtymistä ja kyseenalaistamista. Kun jokin syömishäiriön sanelema sääntö tulee mieleen, minun pitäisi toimia juuri toisin kuin sääntö sanoo. Tämä on aika vaikeaa, kun automaattisesti tulee toimineeksi sääntöjen mukaan. Syömishäiriön sääntöjen haastaminen onnistuu minulta vaihtelevalla menestyksellä. Pystyn rikkomaan syömishäiriön sääntöjä joskus onnistuneesti ja sen tiedostaen, mutta mitään sääntöä en ole vielä onnistunut kokonaan rikkomaan. Niin tiukassa säännöt ovat päässäni, ja ne tuovat minulle turvaa. Toki olen päässyt eroon vanhemmista säännöistä, joita minulla oli anoreksiaan sairastumisen alkuaikoina, kuten että kaikki syödystä ruoasta saatu energia tulee aktiivisesti kuluttaa ja että leipää ei saa syödä. Ja pystyn myös kaupassa silloin tällöin ostamaan esimerkiksi sokeroituja jogurtteja. Hyvä minä! 

Minun tulisi olla joustavampi ja sallivampi syömisen suhteen. Olen itselleni hirveän ankara, mitä syömiseen tulee. En salli itselleni mitään ylimääräistä tai en koskaan saa syödä herkkuja. En myöskään voi spontaanisti syödä jossakin välissä jotakin mitä tekee mieli, vaan syön vain ruoka-aikoina niitä ruokia, joita olen suunnitellutkin. Jos esimerkiksi töissä on tarjolla mokkapaloja, en voi niitä ottaa. Tähän liittyy taas reaktionomainen ahminta: Tiedän sen, että jos esimerkiksi niitä mokkapaloja ottaisin, niin sitten varmasi ahmisin myöhemmin kotona, koska en pysty itselleni mokkapaloja sallimaan. En oikein tiedä miten voisin olla joustavampi syömisten suhteen, kun aina jos olen joustava, niin ikään kuin "rangaistuksena" ahmin... Toki pystyn olemaan itselleni salliva, jos esimerkiksi kylässä tarjotaan herkkuja, kun en kehtaa olla syömättäkään ja haluan vaikuttaa "normaalilta". Mutta herkkujen syöminen aiheuttaa minulle usein muita syömishäiriöoireita, kuten juurikin ahmimista tai aterioiden välistä jättämistä. Monimutkaisia ongelmia siis. 

Olen luokitellut itselleni sallitut ruoat ja kielletyt ruoat, tai "turvaruoat" ja "pelkoruoat", joista olen aikaisemmin kertonut. Tai enhän se ole minä, vaan anoreksia-paholainen. Tähän liittyy merkittävästi myös se, että ehkä yhteiskunnassa laajemminkin luokitellaan jotkut ruoat herkuiksi ja epäterveellisiksi ja toiset terveellisiksi ruoiksi. Esimerkiksi ravitsemussuositusten mukaisessa ruokapyramidissa: Siellä herkut ovat ylhäällä, ne mielletään epäterveellisiksi ja niitä tulisi syödä mahdollisimman vähän, ja terveellinen ruoka on alhaalla ja sitä suositellaan syötäväksi enemmän. Toki tämä pitää paikkaansa yleisten suositusten osalta, että herkkuja tulisi syödä kohtuudella, mutta ruoathan nimen omaan luokitellaan ruokapyramidissa. Herkut ovat siellä ylhäällä ja mahdollisimman pienessä tilassa, ikään kuin ne olisivat joitakin pelottavia asioita. Mielestäni tällainen luokittelu jo ihan yhteiskunnallisestikin on omiaan luomaan nuorille syömishäiriöitä taikka syömishäiriöoireita ja -ajatuksia. No, onneksi jokainen voi päättää, miten itselleen eri ravintoaineet luokittelee. Mielestäni herkkuja ei tulisi edes kutsua herkuiksi tai vielä pahempana "sattumiksi", vaan niitä tulisi kutsua niiden oikeilla nimillä, kuten toffeekarkki ja marjapiirakka. Näin ne tulisivat normaalimmaksi myös syömishäiriötä sairastaville, eikä ne olisi niin pelottavia mörköjä. Mitään ruokaa ei tulisi kieltää itseltään, vaikka se olisi epäterveellistä, vaan näitä epäterveellisiä, mutta mielettömän maukkaita ruoka-aineita voi opetella syömään kohtuullisissa rajoissa, esimerkiksi sallimalla itselle tietyn karkkipäivän. Itse olen onnistunut pikkuisen ruokien luokittelemisesta luopumaan ja tuonut myös joitakin "herkkuja" välillä osaksi arkipäiväistä syömistäni esimerkiksi käymällä kahviloissa ja valitsemalla joskus myös sen "epäterveellisemmän" vaihtoehdon tuotteesta kaupassa. Haluaisin oppia ajattelemaan, että herkut ja terveelliset ruoat ovat vain erilaisia ruoka-aineita, joista jokainen voi itse valita, mitä syö ja minkä verran. Tällä hetkellä herkkujen syöminen on minulle kuitenkin vaikeaa, ja siksi niitä aika harvoin syönkin. Tämä taas liittyy syömistä koskeviin sääntöihin ja sallivuuteen, joihin tulisi ensin pureutua. 

Perinteinen ruokapyramidi




Minun tulisi myös lopettaa itseni määrittely kehonkuvan ja eteenkin painon kautta. Olen vain oppinut siihen syömishäiriön kehittyessä. Nyt voisin sanoa, että tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen painooni ja kehonkuvaani, onneksi niin, sillä ei ole kauaa, kun olin näihin tyytymätön! Tämä on siis hyvä asia, mutta valitettavasti pidän varmaankin edelleen kiinni syömishäiriön värittämästä kehonkuvasta ihannoimalla laihuutta ja kehonkuvani aina myös parantuu, jos painoni on laskenut. Eihän sen näin pitäisi olla. Minun tulisi lopettaa ainainen painolukeman ja kehoni tuijottelu. Tämä on vaikeaa, koska pelkään heti lihoavani, jos lopetan näiden asioiden kontrolloinnin. Minulle on tähän kuitenkin vastalause, sillä uuden koiran tulon myötä olen pystynyt olemaan paremmin huomioimatta koko ajan kehoani ja painoani, ja yllätyksekseni mitään muutosta niissä ei ole tapahtunut, vaan ne ovat säilyneet samanlaisina! Ehkä tämän myötä oppisin pikkuhiljaa luottamaan siihen, että mitään pahaa muutosta ei tapahdu, vaikken tarkkailisi koko ajan kehoani. Laajemmin tullaan ulkonäköön: Pitäisi määritellä itsensä joidenkin muiden kuin ulkoisten asioiden kautta. Enhän minä muitakaan ihmisiä määrittele ulkonäön kautta! Se, miltä ihminen näyttää, ei kerro usein mitään hänen sisimmästään. Mielestäni tärkeämpiä asioita ihmisissä ovat sisäiset kuin ulkoiset asiat. Voi, kunpa itsenikin kohdalla tämän joskus ymmärtäisin! 



                                                                              


Sitten tullaankin taas semmoiseen aiheeseen, joka on varmasti kaiken pohjalla, ja se hyvin tiivistääkin toipumisen edellytykset: nimittäin kontrollista luopuminen. Tällä hetkellä kontrolloin vielä tiukasti syömisiäni ja painoani, mutta myös muitakin arjen asioita, kuten rahankäyttöä. Tiukka kontrolli on hyvin yleistä erilaisissa syömishäiriöissä. Kontrollintarve voi juontaa juurensa muista ongelmista, esimerkiksi itse olen halunnut saada arjen hallintaan ja kontrolliin, jotta ahdistus vähenisi. Toisin sanoen olen halunnut saada ahdistuksen hallintaan. Kontrolli erinäisissä asioissa tuo minulle hyvin suurta turvaa. Ajatus siitä luopumisesta kuulostaa mielestäni pelottavalta. Olen ajatuksissani hyvin mustavalkoinen: Joko minulla on tiukka kontrolli kaikkeen tai sitten en kontrolloi mitään, vaan annan vain mennä. Jälkimmäinen vaihtoehtokaan ei olisi hyväksi, sillä silloin varmasti ahmisin päämäärättömästi ja kuluttaisin rahaa sen minkä kerkeän ja laittaisin kaiken "päälaelleen", koska millään ei olisi mitään väliä. Varmaan unirytminikin menisi sekaisin, koska ei tarvitsisi pitää kiinni mistään arkea rajoittavista säännöista ja normeista. Pystyäkseni luopumaan kontrollista minun tulisi siis ensin haastaa mustavalkoista ajatteluani ja alkaa olemaan arjessa joustavampi niissä asioissa, joihin minulla liittyy kontrollintarvetta. Muutoksia tulisi tehdä pikkuhiljaa, eikä kaikkia kerralla. Kontrollista luopuminen on minulle vaikeaa, koska se on ollut elämässäni läsnä ainakin koko yksinasumiseni ajan. Minun tulisi myös pohtia, minkä asian otan arjessa kontrollin tilalle, ettei minua sitten ahdista kaikki se jäljelle jäävä tyhjä tila ja aika, jotka ovat ennen kuluneet eri asioiden kontrollointiin.  Minun olisi  tärkeää harjoitella muita ja parempia ahdistuksen hallintakeinoja kuin ainainen kontrollointi. 


Tällaisia asioita halusin tällä kertaa kanssanne pohtia. Huomasin, kuinka syvään juurtuneita asiat ovat.   Eteenkin toipumisen ja parantumisen edellytyksistä kirjoittaessani huomasin, että syömishäiriöoireet ovat erityisen tiukasti kiinni ajatuksissani, eikä niiden muuttaminen tapahdu sormia napsauttamalla.  Pysyvä muutos vaatii toistoja ja pitkäjänteisyyttä, mutta ennen kaikkea rohkeutta. Pitäisi vain uskaltaa luopua tutusta ja turvallisesta ja astua tuntemattomaan. Havaitsin myös, että monet syömishäiriöoireeni liittyvät ja kietoutuvat toinen toisiinsa ja toipumisen edellytyksissä yksi asia vaatii ensin toisen muuttamista ja niin edelleen. Ikään kuin kasaisi palapeliä. Minun pitää kasata palapeli päässäni ja elämässäni uudelleen: Se on joskus ollut kasassa, mutta nyt se on taas hajallaan. Yksi pala kerrallaan palaset toivottavasti loksahtelevat pikkuhiljaa paikoilleen ja saisin vielä joskus olla terve. 💗


Joskus vielä uskallan päästää irti syömishäiriöstä, ja olen vapaa!














Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli hyötyä jollekin. 💞Kiitos, kun luit postauksen! 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemukseni osastohoidosta (osastopostaus #1)

Pelko- ja turvaruoat sekä -juomat

Kuka minä olen? - Minun tarinani